maanantai 30. lokakuuta 2017

S Turun hallinto-oikeus myönsi laittomille oleskelijoille Kela Goldin

Hallinto-oikeus on päättänyt, että Kelan on maksettava Suomessa eleleville laittomille maahanmuuttajille toimeentulotukea. Siis selvää veronmaksajilta kerättyä riihikuivaa rahaa, jonka lahjoittamiselle lakia rikkoville ihmisille ei ole ainakaan minun hyväksyntääni.

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 27.10.2017 julkaistussa merkinnässä Oikeus päätti Kelan Gold-cardista, jossa kirjoittaja myöskin kertoo, mitä hän jää nyt sitten odottamaan.]

[PS. Jos Suomessa laittomasti oleskeleville ulkomaalaisille noin vain myönnetään Kela Gold -kortti, niin miksei sitten myös esim. Suomen/Pohjoismaisen vastarintaliikkeen uusnatseille, joiden järjestöä ollaan maassamme juuri kieltämässä sekä prosenttimoottoripyöräjengiläisille. Tai no, osa näistä nauttii joka tapauksessa Kelan rahoja, joten voitaisiin myöntää jonkinlaista ekstraa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti