tiistai 15. toukokuuta 2018

S Miehitysvalta valvoi vaaleja Espanjassa

Katalonia menee aluevaaleihin Madridin komennossa ilmapiirissä, joka on saanut farssimaisia piirteitä. Espanjan hallituksen johtama vaalikomissio määrää millaisia värejä saa käyttää kaupungintalon valaisussa tai suihkulähteiden valaisussa. Kansanpuolueen Katalonian johtaja vaatii normaaleja ihmisiä töihin Katalonian aluetelevisioon, vangittuja katalaaniministereitä ei saa kutsua vangituiksi ministereiksi, ja niin edelleen.

Madridin hallinnolle lojaalit puolueet käyvät vaalitaistelua vapaasti, itsenäisyysmielisistä ERC-puolueen johtaja on vankilassa, josta hän ei saa lähettää edes videotervehdyksiä ja hänen puhelujaankin on rajattu. Entinen aluejohtaja Carles Puigdemont puolestaan käy vaalikampanjaa maanpaosta Brysselistä. 

[Näin Pertti Pesonen oli lausunut Ylen sivuilla 20.12.2017 julkaistussa artikkelissaan Tunteet kuumina Kataloniassa - "En ole huora enkä terroristi, olen kansanedustaja" ennen joulukuisia Katalonian paikallisparlamentin vaaleja. Ja itsenäisyyspuolihan sitten voitti vaalit niukasti.]

[Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa Katalonian asioita läheltä seuraavan Janne Riitakorven blogia.]

[PS. 1. päivänä lokakuuta vuonna 2017 oli Kataloniassa pidetty neuvoa-antava kansanäänestys itsenäisyydestä. Espanjan viranomaiset luonnollisesti pyrkivät estämään äänestyksen, joka muuten oli järjestäjien taholta jonkin verran taitamattomasti hoidettu. Ja Espanjan poliisin otteet olivat olleet sen verran rajuja, että monet Espanjan yhteydessä pysymistäkin kannattaneet tunsivat myötätuntoa itsenäisyysmielisiä kohtaan. 14. lokakuuta olin julkaissut blogissani kirjoituksen aiheeseen liittyen. Voit niin halutessasi lukea sen täältä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti