Maanviljely vaatii enemmän työtä kuin keräilytalous. Se on usein fyysisesti raskasta ja lisäksi sitoo ihmistä ajallisesti ja paikallisesti. Maanviljely kykenee kuitenkin elättämään suuremman väestön kuin keräilytalous. Siksi maata viljelevät väestöt kykenivät syrjäyttämään keräilytaloudessa eläneet väestöt. Arkeologinen aineisto kuitenkin osoittaa, että varhaiset viljelijät olivat yksilöinä keräilijöitä sairaampia ja heikompia. Filosofi Tere Vaden on esittänyt tulkinnan, jonka mukaan Kalevalan Sampo-myytti edustaisi viljelijäväestön katkeruutta keräilytaloudessa elävien helppoa elämää kohtaan. Sammosta ei ole jaettavaksi, sillä paluuta keräilytalouteen ei ole. Viljelijät kykenevät korkeintaan tuhoamaan keräilytaloudessa eläneiden niukan rikkauden.
Maanviljely mahdollisti ylijäämien keräämisen. Sen myötä yhteiskunnat muuttuivat entistä kerrostuneemmiksi. Kehitys kulki hitaasti, mutta vuosituhansien saatossa se johti modernin valtion ja kapitalistisen talousjärjestelmän syntyyn. Toisaalta Egyptin faaraoiden haudoiksi rakennetut pyramidit osoittavat, että jo varhaisissa maatalousyhteiskunnissa eliitin mahdollisuudet lisätyön haltuunottoon saattoivat suotuisissa oloissa olla hyvin suuret. Muinaiskulttuurien suuret rakennushankkeet ovat vaatineet uskomattoman paljon työtä. Siksi ne todistavat myös vallanpitäjien universaalista kyvystä houkutella alamaiset puurtamaan “yhteisen asian” eteen.
Teollisen vallankumouksen myötä työmäärä lisääntyi entisestään. 1800-luvulla työpäivät saattoivat olla jopa 16-tuntisia. Tapahtui myös siirtymä tehtäväorientoituneesta työstä aikaorientoituneeseen työhön. Työmäärän lisääntymisen lisäksi työhön sitouduttiin aiempaa selkeämmin tietyksi ajaksi. Esiteollisessa maailmassa työajan ja vapaa-ajan ero ei ollut niin selkeä kuin teollisessa maailmassa. Esimerkiksi keskiajalla käsityöläinen saattoi halutessaan keskeyttää työnsä ja vaikkapa poiketa tavernaan viinille. Tehdastyössä tällaisen ratkaisun voi tehdä vain kerran.
Esiteollisissa yhteiskunnissa vuodenkierto ja valoisan ajan määrä vaikuttivat päivittäisen työajan pituuteen. Samalla myös uskonto rajoitti työntekoa. Siinä missä nyky-Suomessa kirkollisia pyhäpäiviä on vuodessa vain muutamia, keskiajalla niitä oli kymmenittäin. Varsinaisia työpäiviä ei kertynyt vuoteen välttämättä edes kahtasataa. Keskiajan maaorjilla oli enemmän vapaa-aikaa kuin useimmilla nykyajan palkansaajilla. Toisaalta keskiajan kristikunnassa työ- ja vapaa-ajan eroa keskeisempi oli pyhän ja arjen välinen ero.
[Näin oli lausuttu Juuso Koposen kirjoittamassa Antroblogissa 7.3.2018 julkaistussa kirjoituksessa Työ ihmissielun kirouksena.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti