Suomen sisällissodasta on kulunut sata vuotta, mikä on nostanut keskusteluun tuon ajan julmuudet. Lauerman mukaan sivistynytkin ihminen on altis joukkotoimintaan, missä syntyy vahva viholliskuva ja sen jälkeen tilanteet koetaan pakottaviksi. Yksi esimerkki löytyy omasta suvusta.
− Muun muassa äidin isäni pyrki toimimaan valkoisen armeijan puolella aseettomana teologina, mutta sitten joutui tilanteeseen, jossa koki, että on pakko tarttua kivääriin, Lauerma sanoo.
Voidaanko näistä ottaa opiksi? Lauerman mukaan historia antaa valitettavasti aivan toisenlaisen kuvan.
− Jos olosuhteet muuttuisivat globaalisti hyvin dramaattisella tavalla, niin uskoisin, että tämä kaikki olisi mahdollista myös Suomessa, Lauerma sanoo vakavana.
Lauerma muistuttaa, että holokaustin ja natsi-Saksan jälkeen hyvin moni kuvitteli, ettei aseettomien ihmisten joukkomurhaaminen voisi enää toistua Euroopan sydämessä. Eikä tarvittu muuta kuin Jugoslavian hajoaminen. Silloin kaivettiin viholliskuvat 1300-lukua myöten poliittisten kiihottajien välineiksi. Se tapahtuu helposti.
− Olen tutkinut joitain Jugoslavian hajoamissotien sotarikollisia ja tehnyt saman havainnon, minkä liittoutuneiden psykiatrit aikoinaan tekivät. Nämä sotarikolliset olivat pääosin epämiellyttävän tavallisia, normaaleja ihmisiä, Lauerma sanoo vakavana.
[Näin oli lausuttu Antti Karhumäen kirjoittamassa Ylen sivuilla 26.4.2018 julkaistussa artikkelissa Psykiatrisen
vankisairaalan Hannu Lauerman mukaan tappoja tehtäisiin todennäköisesti
vähemmän, jos humalaiset muistaisivat välillä myös syödä.]
[PS. On muuten hämmästyttävää, miten tarkasti kristinusko on alusta alkaen nähnyt ihmisen raadollisuuden. Siis paavalilaista kristinuskoa tarkoitan tässä.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti