sunnuntai 13. toukokuuta 2018

S Miksi Virossa juhlittiin niin kovasti Suomen satavuotista itsenäisyyttä

Margus Laidre kertoo hämmästyvänsä aina, kun suomalainen sanoo, että Suomi on länsimaa. Virolaisille Suomi on koko ajan ollut länsimaa, eikä sitä ole pakko sanoa ääneen.

– Suomalaisen voi olla vaikea ymmärtää, mitä tarkoittaa, kun rajat ovat kiinni. Kun olet kuin vankilassa omassa maassa. Se maanpäällinen paratiisi virolaisille oli ulkomaa, ja ulkomaan nimi oli Suomi.

Se oli myös ensimmäinen ulkomaa, johon Virosta pääsi. Siksi syntyi iso kiinnostus Suomeen ja kaikkeen suomalaiseen, Laidre sanoo.

– Ja siksi Virossa juhlittiin niin kovasti Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Etelävirolaisena minua vähän ihmetytti, että se oli niin kovaa.

[Näin oli lausuttu Anniina Walliuksen kirjoittamassa Ylen sivuilla 24.2.2018 julkaistussa uutisartikkelissa Viron suurlähettiläs: "Suomalaisten ja virolaisten nykysuhteista puuttuu syvyys".]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti