maanantai 2. heinäkuuta 2018

S Yksin Väestöliitto sai kertoa oman kantansa

Minä hyväksyn laajan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden, sukupuolineutraalin avioliiton ym. aiheet ihmioikeuksissa aksioomina. Mielestäni Suomen tilanne on melko asiallinen, translain ollessa ainoa merkittävä juridinen ongelma. Edelleen mielestäni argumentit kannoilleni ovat vahvoja ja äärimmäisen loogisia. Ne kestävät kunnioittavan debatin eri mieltä aiheesta olevien kanssa. Minulla alkaisivat hälytyskellot soida jos pelkäisin kuulla jostain aiheesta eriävää mielipidettä. Samaiset kellot saivat tekemistä lukiessani em. Ylen juttua. On epäilemättä tulkinnanvaraista rikotaanko tässä journalistin ohjeiden 21. kohtaa, mutta vähintään hyviin tapoihin kuuluu vastapuolen näkemyksen mukaan ottaminen. Nyt Väestöliitto yksin kertoi mitä heidän poliittinen vastustajansa tekee, miten ja miksi, vailla pienintäkään journalistista kritiikkiä tai faktantarkistusta.

[pörrökorvainen ja kerubinkastoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti (joo, kuuluu Kokoomukseen, mutta siitä huolimatta) blogissaan 6.6.2018 julkaisemassaan merkinnässä Yhden syyllisen taktiikka]

[Ja Ylen juttu, johon Kyuu viittaa, on 6.6.2018 julkaistunut uutisartikkeli Väestöliitto: Naisten oikeudet ovat ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena. Voit niin halutessasi myöskin käydä lukemassa aiheeseen liittyvän 9.6.2018 toisessa blogissani julkaisemani blogimerkintäni Höpinääni naisten oikeuksien vastaisesta liikehdinnästä.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti