sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

S Pohjois-Korealla ei ole oikeasti mahtavaa taloudellista potentiaalia

Uskon vilpittömästi, että Pohjois-Korealla on mahtavaa potentiaalia, ja maa tulee olemaan joskus suuri talousmaa. Kim Jong-un on kanssani samaa mieltä. Se toteutuu

[Yhdysvaltain presidentti Donald Trump Twitterissä 27.5.2018 Ylen sivuilla 27.5.2018 julkaistun Raisa Pölläsen kirjoittaman uutisartikkelin Trump suitsuttaa Pohjois-Koreaa: ”Pohjois-Koreasta tulee vielä suuri talousmaa” mukaan]

[PS. Itse uskon olevan realistista olettaa, että Pohjois-Korea ei tule koskaan pääsemään edes reaalisosialistisen Kuuban tasolle taloutensa toiminnassa.]

2 kommenttia:

  1. Sanotaanhan myös jonkun tuttavan kertoessa omaisensa kuolemasta "otan osaa", vaikka ei poismennyttä oltaisi koskaan tavattukaan, mutta se kuuluu silti kohteliaisiin käytöstapoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vaikka niin.

      Mutta voi Pohjois-Koreasta toki tulla suuri talousmaa. Mutta ei ehkä nykyisen hallinnon aikana. Eikä ehkä 30 vuoteen.

      Poista