torstai 5. heinäkuuta 2018

S Julkkiskokki Bourdain tuli omin päin Suomeen vuonna 2012

Jaksossa tavataan myös suomalaismies, jonka aloittama kampanja sai Bourdainin tulemaan Suomeen. Sosiaalinen media oli suuressa roolissa muutenkin, kun jaksoa suunniteltiin. Bourdain kyseli Facebookissa, mitä hänen kannattaisi Suomessa tehdä.

Ohjelmaa Suomessa esittävän JIM-kanavan apuja ei kyselty. He saivat tietää tähden Suomi-matkan aikataulusta vain päivää etukäteen, kun Bourdainilta ainoana Suomessa haastattelun saanut Radio Rock kertoi asiasta, sanoo JimTV:n ohjelmapäällikkö Ville Toivonen. 

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 15.5.2012 julkaistussa Ville Laakson kirjoittamassa uutisartikkelissa Anthony Bourdainin Suomi-jakso sai amerikkalaiskatsojat twiittaamaan. Ja kyseinen ohjelman jakso esitettiin samana vuonna eli vuonna 2012 myös Suomen televisiossa.]

[Yhdysvaltalainen julkkiskokki Anthony Bourdain oli syntynyt vuonna 1956 ja kuoli vähän ennen 62-vuotispäiväänsä 8.6.2018. Kuolinsyy oli valitettavasti itsemurha.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti