Ojala soimaa kolumnissaan valkoisia feministejä siitä, etteivät he tunne riittävää solidaarisuutta erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia aatesisariaan kohtaan, ja piehtaroi sellaisessa itseinhossa, että sivustakatsojaakin alkaa puistattaa. Ojalan mielestä valkoinen ihonväri on jo itsessään rikos: valkoisuus ”hiljentää, eriarvoistaa ja syrjäyttää”. Tämä johdattaa meidät perimmäisen ongelman äärelle: on vaikea välttyä ajatukselta, että nykyfeminismi on loppujen lopuksi vain peiteltyä – ja usein jo aivan peittelemätöntäkin – itseinhoa. Tämän huomaa oikeastaan jo siitä, millaisen muutoksen feministit haluavat naisissa saada aikaan. Kannustavatko he naisia kenties itsensä kehittämiseen, sivistyneeseen käytökseen ja terveisiin elämäntapoihin? Näin ei varsinaisesti voi sanoa. Jostain minulle täysin käsittämättömästä syystä feministit haluavat naisten omaksuvan miehiltä juuri ne kaikkein kielteisimmät, sikamaisimmat ominaisuudet: mitä karkeammin kauniimman sukupuolen edustaja käyttäytyy, mitä enemmän hän kiroilee ja mitä epäviehättävämmin hän pukeutuu, sitä korkeammat pisteet hän naisasiaväeltä saa. Yllyttäessään naisia tällä tavalla alentamaan itsensä feministit eivät suinkaan taistele mitään salakähmäistä hyvävelikerhoa vaan omaa sukupuoltaan vastaan. Tosiasia nimittäin on, ettei tukkansa räikeäksi värjännyt, itsensä halvan näköiseksi meikannut ja pukenut, röyhkeä ja huonokäytöksinen nainen ole miellyttävä sen enempää miesten, toisten naisten kuin oman itsensäkään silmissä. Ei, vaikka hän osallistuisi tuhanteen body pride -marssiin ja feministiseen kiroiluiltamaan.
[Olli Virtanen Sarastus-verkkolehdessä 2.3.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Naiset jotka vihaavat naisia]
[PS. Tällainen feminismi on mielestäni rasismia. Ihan sama juttu kuin jos musta nainen olisi sitä mieltä, että hyvin tumma ihonväri on itsessään rikos. Samalla se on toki myös omaan pesään paskantamista.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti