tiistai 3. heinäkuuta 2018

S Natsiupseeri Wilm Hosenfeld pelasti suuren määrän juutalaisia kuolemalta

Toisen maailmansodan aikana saksalaisupseeri Wilm Hosenfeld oli komennettu Varsovaan, jossa hän pelasti suuren määrän juutalaisia kuolemalta piilottamalla heidät maanmiehiltään.

Tammikuussa 1945 neuvostoliittolaiset vangitsivat Hosenfeldin ja lähettivät hänet työleirille. Sodan jälkeen monet hänen auttamistaan juutalaisista yrittivät saada hänet vapaaksi, mutta neuvostoliittolaiset eivät suostuneet anomuksiin.

Sen sijaan Hosenfeld tuomittiin vuonna 1950 pakkotyöhön 25 vuodeksi, ja hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Virallisesti hänen kuolinsyynsä on tuntematon, mutta hän menehtyi ilmeisesti kidutukseen.

[Näin oli lausuttu Historianet-sivustolla 12.6.2018 julkaistussa Emrah Sütcün kirjoittamassa artikkelissa 7 asiaa, joita et tiennyt natseista.]

[I PS. Selvää on minulle että Wilm Hosenfeld oli suhteellisen kunnollinen ihminen. Ja on kovin ikävää, että hän joutui elämänsä lopulla kokemaan neuvostoliittolaisten kidutustoimia. Mutta onko se tosiaan niin, että periaatteessa minkä tahansa aatteellisen yhdyskunnan jäsenistä ja kannattajista löytyy kunnollisia ihmisiä? Eikö tällaisen toteaminen anna kuitenkin hirviömaisille ideologioille Vapaudut vankilasta -kortin? Päteekö tämä natseihin? Päteekö tämä muslimeihin? Vaikka kyseessä ovat melko "kevyet" porukat Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen ja islamilaiseen yhteisöön verrattuna, niin pitää siltikin kysyä, että päteekö tämä myös Jehovan todistajiin ja skientologeihin.]

[II PS. Wilm Hosenfeldistä on olemassa myöskin kunnollinen suomenkielinen Wikipedia-artikkeli. Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa toisesta blogistani merkintäni Hosenfeldin hengenheimolaisesta ja puoluetoverista Oskar Schindleristä.]

3 kommenttia:

  1. Hosenfeld taisi liittyä natsipuolueeseen jossain määrin pakon edessä, III valtakunnassa kun vaadittiin kaikkiin vähänkin merkittävämpiin virkoihin näkyvää Puolueen jäsenyyttä.
    Hänhän oli kuulunut SA:han ja natsien opettajaliittoon (NS-Lehrerbund) vuodesta 1933, mutta itse Puolueeseen liittyi vasta 1935.

    Hosenfeldinkin oli ehkä ollut liityttävä opettajanvirkansa johdosta, allekirjoittamatta koskaan Puolueen oppeja täysin, vaikka hänellä oli tietynasteista viehtymystä asiaan joiltakin osin ollutkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli Schindler olisi sitten ollut enemmän uskovainen natsi.

      PS. Luin aikoinaan Robert Harrisin vaihtoehtohistoriallisen romaanin 'Kolmannen valtakunnan salaisuus'. Siinä oli päähenkilönä poliisikomisario, joka ei ollut suostunut liittymään puolueeseen ja johon siksi suhtauduttiin vähän nuivasti...

      Poista
    2. Kyllä Neuvostoliittokin oli täynnä karriäärikommunisteja...

      Poista