maanantai 20. toukokuuta 2019

S Suomen puolueista "meemikieltoa" eli EU:n artikla 13:ta vastustavat Perussuomalaiset ja Piraattipuolue, ja ouolueiden ulkopuolisista ehdokkaista Junes Lokka

Tänään alkavat eurostovaalien ennakkoäänestykset. Vaikka Suomella ei olekaan paljon mitään valtaa EU:ssa, kannattaa silti käydä äänestämässä. Se ei maksa mitään ja siinä kestää suurin piirtein saman verran aikaa kuin typerän kommentin kirjoittamisessa Facebookiin. Lisäksi EU:ssa käsitellään tulevalla kaudella useita asioita, jotka saattavat muodostua jopa eräänlaisiksi elämän ja kuoleman kysymyksiksi EU:ssa.

Yksi näistä on artikla 13, eli ns. "meemikielto". Artikla on väsätty sen takia, että sisällöntuottajat saisivat rahaa ja jengi ei voisi käyttää heidän tuotoksiaan luvattomasti. Itse pykälä on kuitenkin poliitikkojen rakentama, eivätkä nämä poliitikot välttämättä oikein ymmärrä sitä, miten Internet ja teknologia toimivat.

Jotta artikla 13 voitaisiin implementoida tehokkaasti, edellyttäisi se valtavia konehalleja, joissa kompuutterit ruksuttavat yötä päivää verraten nettiin laitettua sisältöä valmiisiin tietopankkeihin tekijänoikeuksien alaisesta materiaalista. Sekään ei tietenkään toimisi kovin hyvin, koska ihmiset ovat ovelia ja ketkuja. Ja koska se ei toimisi, tarkoittaisi artikla 13 ja sen asettamat riskit sitä, että Facebookin, Googlen ja vastaavien ei välttämättä kannattaisi edes implementoida mitään, vaan yksinkertaisesti rajoittaa palvelujaan eurooppalaisilta.

Suomen puolueista artikla 13:ta vastustavat Perussuomalaiset ja Piraattipuolue. Puolueiden ulkopuolisista ehdokkaista Junes Lokka.

Mikäli Internet ja tiedonvapaus yhtään kiinnostaa, kannattaa ehdokasta etsiessä pitää mielessä myös se, miten ehdokas tai hänen puolueensa suhtautuvat näihin kysymyksiin. Me ollaan pisteessä, jossa voidaan joko rakentaa tai tuhota tulevaisuus. Ja päätös siitä, mitä tapahtuu, on Sinulla.

[Jiri Keronen Facebookissa 15.5.2019. Oheen mies oli liittänyt jonkin Taru sormusten Herrasta -videon.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti