sunnuntai 19. toukokuuta 2019

S Myös poikalapsia tulee suojella uskonnollisperusteiselta pahoinpitelyltä

Sain joiltain tahoilta paheksuntaa, kun vuonna 2008 allekirjoitin avoimen kirjeen ympärileikkauksista ja niiden kieltämisestä Skepsis ry:n puheenjohtajana. Olin jollakin tavalla kuulemma sekaantunut politiikkaan. No, sekaannutaan sitten taas.

Poikalapset on jätetty lainsäädännössä vailla suojaa, ja tätä brutaalia toimenpidettä perustellaan uskonnollisella perinteellä. Tyttöjen ympärileikkauksen suhteen, vaikka sekin on uskonnollinen perinne, on sentään uskallettu toimia oikein.

Ympärileikkaus ei ole uskonnollisena perinteenä tätä päivää. Huonoista ja erityisesti lasta vahingoittavista perinteistä pitää voida luopua.

[Näin oli lausuttu Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerossa 2/2012 Pertti Laineen tällöin kirjoittamalla Puheenjohtajan palstalla (sivu 13).]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti