Keskustelu feminismistä, ei vain akateemisesta feminismistä, on ajautunut umpikujaan. Suuri osa feministeistä ajattelee, että miehet pitävät itsekkäästi kiinni valta-asemastaan, joka on hankittu epäreilusti syrjinnän avulla. Suuri osa feminismin kriitikoista taas pitää feministejä laiskoina ja autoritaarisina vapauden vihollisina ja muiden rahojen tuhlaajina. Molemmat pitävät toisiaan lyhytnäköisinä oman edun ajajina. Onko pattitilanteesta mahdollista päästä eroon? Ei kokonaan: kakunjakokysymykset tulevat aina seuraamaan ihmistä. Keskustelusta on kuitenkin mahdollista tehdä hedelmällisempää. Se vain ei onnistu akateemisen feminismin suosimalla orwellilaisella uuskielellä tai ihmisiä lokeroimalla (esimerkkejä jäljempänä).
Feminismikeskustelua kannattaa joka tapauksessa jatkaa. Tässä vaiheessa hyödyllisintä olisi hylätä epämääräiset ja riidoissa tahriintuneet ismit ja muunlainen ihmisten ryhmittely. Keskustelijoiden tulee nousta poteroistaan ja kertoa konkreettiset tavoitteensa niin, että kaikki ymmärtävät ne. Jos lopputulos on jotakin samaa ympäripyöreyttä kuin ihmisoikeuksien julistuksessa, olkoon niin. Se on toimiva lähtökohta etsiä käytännöllisiä ratkaisuja. Seuraavaksi pitää päästä yhteisymmärrykseen siitä, mikä täyttää syrjinnän kriteerit. Jos tässä ei onnistuta, ei ole mielekästä keskustella, kuinka paljon voimavaroja syrjinnän ehkäisyyn kannattaa suunnata. Toisaalta kakunjakokysymyksistä ei voida päästä eroon, johtuivatpa tuloerot syrjinnästä, sattumasta, geeneistä tai jostakin aivan muusta. Politiikan, myös feminismin, ydinkysymyksiä on se, minkälainen taloudellisen eriarvoisuuden määrä ja jakautuminen on suotavaa.
Jotta keskustelusta tulee hedelmällistä, osapuolien on uskallettava kysyä toisiltaan, miksi he uskovat niin kuin uskovat. Miksi joku selittää tulo- ja statuseroja kasvatuksella ja sattumanvaraisilla sukupuolinormeilla? Millaisia faktoja selityksen tueksi on? Nykyisin akateemisen feministin kyseenalaistamista vältellään samaan tapaan kuin muslimilta ei uskalleta kysyä, miksi hänen mielestään Muhammed on seuraamisen arvoinen profeetta. Feministiltäkään ei toki voida olettaa ympärivuorokautista rationaalista argumentointia ja omien näkemysten kyseenalaistamista. Rationalismikin kaipaa lomaa. Mutta – ja tämä on iso mutta – yliopisto tai politiikka eivät ole sopivia lomakohteita.
[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon
Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 31.1.2019 julkaistussa merkinnässä Opas feministiseen propagandaan?,
jossa hän käsittelee Laukkasen, Miettisen, Elonheimon, Ojalan ja
Saresman kirjaa 'Feministisen pedagogiikan ABC – Opas ohjaajille ja
opettajille'.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti