maanantai 27. toukokuuta 2019

S EU on heikko kritisoimaan Yhdysvaltain kauppapoliittisia sekoiluja

Huawei on kilpailukykyinen valmistaja tietoverkon laitteissa kuin myös kuluttajatuotteissakin. Tuotteita on ympäri EU:n ja nyt USA vaatii käytännössä satoja miljoonia EU-kansalaisia kärsimään koska Trumpilla asuu känkkäränkkä piirongin laatikossa. Vielä on näkemättä yksikin vahva EU-päättäjän ulostulo jossa kritisoidaan USA:n tekemiä sopimusrikkomuksia ja haittoja EU:ssa niin operaattoreille, IT-yrityksille kuin kuluttajillekin. EU-päättäjissä on erinomaisia diplomaatteja ja talousosaajia, mutta he eivät selvästikään edes ymmärrä kauppasodan vaikutusta koko mantereemme tietoturvaan ja jopa yhteiskuntien pyörimiseen. Sillä sekunnilla kun Huawei-saarron uutinen tuli putkesta, olisi EU:n pitänyt kutsua välitön kriisipalaveri USA:n, Googlen, Intelin ja Huawein kanssa. Vaan miten kävi? EU:ssa päämajaansa pitävät tietotekniikan yhtiöt vain totesivat kiltisti että USA määrää myös heidän toiminnan markkinoilla. Jälleen kerran, EU ei ollut suvereeni toimija, sillä se ei voinut suojella edes omia yrityksiään USA:n kauppasodalta. Näin ei saa tapahtua. EU:ssa toimivien yritysten pitää voida luottaa EU:n tukeen.

[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 23.5.2019 julkaisemassaan merkinnässä Kauppasodassa EU:n taidot mitataan]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti