torstai 9. toukokuuta 2019

S Saatana, Keskusta hallituksessa!!!1!

KESKUSTA HALLITUKSESSA?????

Muuten hallituspohja on Ok. Ja jotenkin suhteutettavissa äänestyspohjaan. Mutta aikamoista on tämä. Muutenkin olisi parempi vaikka jos PS olisi laitettu sen tilalle.

Ja norminäkemykseni tuosta puolueesta on tunnettu, joten ymmärtänette miten kamalana keskustaa pidän. Toki on hyvä että on jokin puolue tasaamassa. Tätä tarvitaan ettei maamme romahda USA -tyyliseen "kaksipuoluejärjestelmään" jossa muutoksessa heilahtaa epätasapainotilasta toiseen valtavin muutoksin.

Edellisessä hallituksessa ongelmana oli juuri kombinaatio joka ei kohtuutta tuntenut ja se kyllä koettiin. Katsoo nyt mennäänkö vastakkaisessa suunnassa yli...

PS. Muutoin olen sitä mieltä että Suomen olisi kylvettävä Sipilän pellot täyteen suolaa niin, että siellä ei enää mikään ikinä kasva.

[Tuomo "Squirrel" Hämäläinen Facebookissa 8.5.2019. Itse olin juuri edellisenä päivänä julkaissut ensimmäisessä blogissani (ennen kutsuin sitä "pääblogikseni") vahvasti suosittelevan mutta syvästi epärealistisen merkinnän Vähemmistöhallituksestako normi?. Tuli enemmistöhallitus Keskustalla. Luultavasti. Itse muuten sanoin kommenttinani Hämäläisen tuotokseen seuraavalla tavalla:]

Ceterum censeo. [Ja tähän linkki.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti