sunnuntai 26. toukokuuta 2019

S Sananvapaus Jussi Halla-ahon mukaan

Jussi Halla-ahon mukaan sananvapaus on yksinkertaisesti sitä, että jokaisella ihmisellä on oikeus ilmaista mielipiteensä riippumatta siitä, tuleeko jollekin siitä paha mieli ja ilman pelkoa sensuurista. Halla-Aho havainnollistaa ajatusta kylmänsodanaikaisella vitsillä, jossa amerikkalainen kehuu neuvostoliittolaiselle maansa sananvapautta sillä, että heillä voi vapaasti huutaa, että Ronald Reagan on hullu. Tähän neuvostoliittolainen vastaa, että niin heilläkin voi.

– Yhteiskunta menee helposti umpikujaan, jos erilaiset mielipiteet koetaan uhkaaviksi. Nyt tuntuu olevan sellainen trendi vallalla, että ihmiset murtuvat pienimmistä ärsykkeistä. Jos erilaisilla some-kampanjoilla saadaan lietsottua pöyristelyä ja aikaansaadaan anteeksipyyntöjä, Halla-aho pohtii.

Uhriutumisesta on Halla-ahon mielestä tullut pääomaa liittyi se sitten sukupuoleen tai etnisyyteen.

– Kaikki ovat mielestään uhreja.

[Näin oli lausuttu Seurakuntalainen-lehdessä 19.5.2019 julkaistussa Sari Savelan kirjoittamassa uutisartikkelissa Koomikko ja politiikko puhuivat sananvapaudesta ja sen rajoista Kirkkopäivillä – Halla-aho: ”Kaikki ovat mielestään uhreja”. Kyse on tässä ilmeisesti Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon hommelista. Ko. kirkko on tavallaan osa valtiota, mutta toisaalta sillä on laaja itsehallinto.]

[PS. Aiheeseen liittyen voit niin halutessasi käydä lukemassa blogikirjoitukseni Sananvapaudesta.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti