Tässä kohdin on paikallaan tehdä jokunen yleishuomio kasvatuksen merkityksen korostumisesta joissakin ihmistieteissä. Esimerkkinä toimivat miesten ja naisten väliset erot. Tiedetään, että ihmisyhteisöt ovat käytännössä kaikkialla rakentuneet tiettyjen sukupuolierojen mukaan. Mikäli kasvatuksen avulla pyritään selittämään tällaista universaaliutta, tarvitaan monimutkaisia lisäperusteluita. Pitäisi vastata, miten, miksi ja missä ikävaiheessa kasvatus tuottaa sukupuolierot. Miten kasvatus siis saa miehet menemään naisia useammin äärimmäisyyksiin tai kilpailemaan naisia armottomammin?
Kasvatus on toki pätevä työhypoteesi. Siinä on kuitenkin olennaisia vikoja. Hypoteesi ensinnäkin on mutkikkaampi kuin luonnonvalintaan, geeneihin ja hormoneihin perustuva biologinen hypoteesi. Ja mutkikkaampi selitys tulee valita vain, jos se on tieteellisessä mielessä perusteltua. Monilla kasvatusta korostavilla aloilla tämä tärkeä periaate näyttää unohtuneen. (On mahdollista, että osa opettajista ja vanhemmista haluaa voimistaa sukupuolieroja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että erojen alkuperä olisi kasvatuksessa.)
Kasvatushypoteesin toinen ongelma on se, että luonnonvalintaan liittyvän selityksen tukena on mittava antropologinen ja lajeja vertaileva aineisto – ja se on feministisessä pedagogiassa, kuten sukupuolentutkimuksessa yleisemmin, jätetty huomiotta. On ymmärrettävää, jos monimutkaiselle käyttäytymiselle esitetty yleispätevä biologinen selitys tuntuu alentavalta. Se ei kuitenkaan ole läheskään niin alentavaa kuin selityksen kiistäminen vain sen mahdollisen alentavuuden perusteella. Kasvatushypoteesin lisäongelma on, että sen avulla ei voida ennustaa, miksi joku mukautuu kasvatustapoihin ja joku toinen ei.
Luonnonvalinta ja kasvatus eivät tietenkään ole kilpailevia selityksiä. Luonnonvalinnan vaikutus esimerkiksi näkyy myös ihmisten noudattamissa kasvatusmenetelmissä. On kuitenkin seikkoja, jotka antavat olettaa, että kasvatuksella on vain vähäinen merkitys vaikkapa sukupuolten mukaan eriytyneisiin työmarkkinoihin. Ensinnäkin perheet ovat jo pitkään pyrkineet kohtelemaan lapsia tasa-arvoisesti ja lapsen yksilöllisten taipumusten mukaan. Toiseksi tasa-arvoisimmissa yhteiskunnissa sukupuolierot uravalinnoissa – ja jopa fysiologisissa ominaisuuksissa – ovat suurimpia.
[Näin oli lausuttu tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalon
Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 31.1.2019 julkaistussa merkinnässä Opas feministiseen propagandaan?,
jossa hän käsittelee Laukkasen, Miettisen, Elonheimon, Ojalan ja
Saresman kirjaa 'Feministisen pedagogiikan ABC – Opas ohjaajille ja
opettajille'.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti