torstai 11. huhtikuuta 2019

S Maahanmuuttajat ovat Suomessa urbaanin liberaalin koristeita, joilla poseerata ja ratsastaa

En ole Britanniassa kohdannut samanlaista ylistämällä alistamista kuin Suomessa. Meillä on tietty porukka, jonka mielestä kaikki maahanmuuttajat ovat lähinnä vaarallinen kuluerä ja heistä pitää päästä eroon. Samaan aikaan meillä on toinen porukka, jonka mielestä maahanmuuttajat ovat hoivattavia uhreja – vain siksi, että he ovat maahanmuuttajia. He ovat oman identiteetin pönkitysvälineitä, urbaanin liberaalin koristeita, joilla poseerata ja ratsastaa.

Tämä porukka puhuu suvaitsevaisuudesta. Mutta myös suvaitsevaisuus on vallankäyttöä, sillä se tarkoittaa sitä, että suvaitsija on suvaittavaa korkeammassa asemassa. Hän päättää, hyväksyykö hän toisen tavan elää vai ei.

Meillä alkaa olla jo niin paljon maahanmuuttajia, että olisimmeko viimein valmiita suhtautumaan heihin kuten keneen tahansa suomalaiseen – varsinkin kun moni heistä on syntynyt ja kasvanut Suomessa.

Kaikki maahanmuuttajat eivät ole pyhimyksiä – eivätkä he kaikki ole syntisiä. He ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin sinä tai minä. Taitoineen ja vikoineen. He eivät ole sinun sylkykuppejasi eivätkä pehmolelujasi, joten suhtaudu heihin yksilöinä, älä pelkästään ryhmänsä jäsenenä. 

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 19.10.2018 julkaistussa sanna Ukkolan kirjoittamassa blogimerkinnässä Maahanmuuttaja ei ole sinun pehmolelusi.]

[I PS. Sen verran kommentoisin siteeraamaani tekstiä, että oikeasti vain tummaihoisia maahanmuuttajia "liberaalit" palvovat (varsinkin jos kyseessä on muslimi). Sen sijaan, jos esim. Ruotsista muuttaisi Suomeen kristinuskotaustainen valkoinen henkilö, niin nämä ihmiset eivät edes pitäisi häntä varsinaisena maahanmuuttajana, koska hän ei ihanalla tavalla edustaisi toiseutta, jonka vuoksi ihmisiä palvotaan.]

[II PS. Voit niin halutessasi käydä lukemassa aiheeseen liittyvän blogimerkintäni
Määritelmäni monikulttuurisuudelle ja monikulturismille.]

[III PS. Oikeaan eikä valeliberalismiin liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Liberalismi on vapautta kannattava poliittinen ideologia.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti