Kaikki väitteet eivät tietenkään koske ajatuksia. On myös väitteitä, jotka kohdistuvat suoraan henkilöön ennen kuin hän on edes ehtinyt ilmaista ajatuksiaan. Tämänkaltaiset väitteet ovat jo määritelmällisesti rasistisia. Tuleeko ihmisillä olla oikeus esittää niitä? Rasistisissa väitteissä yksilöä loukataan hänen ryhmänsä perusteella, mikä ei tietenkään ole hyväksyttävää. On kuitenkin huomattava, että rasistisia väitteitä vastaan on jo kunnianloukkaussäädöksiä. Niiden tehtävä on puolustaa yksilöä panettelevilta hyökkäyksiltä. Siihen ei tarvita erikseen rasismin kieltäviä säädöksiä.
Riittää siis, että laki tunnistaa kaksi asiaa: yllyttämisen väkivaltaan/syrjintään ja yksilön kunnian suojelemisen. Näiden lisäksi tulee olla sellaisia syrjinnän kieltäviä säädöksiä, jotka pyrkivät takaamaan, että yksilölliset ominaisuudet ratkaisevat vaikkapa työnhaussa. Yksilön syrjintä on perusteltua kieltää jo taloudellisista syistä: parhaat voimat eivät pääse parhaaseen käyttöön, jos yksilöihin suhtaudutaan ryhmän edustajina, ei yksilöinä. Yhteiskunnan kannalta syrjintä on siis haitallista ja epärationaalista, ja yksilön kannalta se on aina epäreilua ja tuomittavaa.
Entä ryhmään kohdistuvat yleistävät väitteet, jotka eivät ole historiallisia (esim. ”somalit haisevat pahalle”)? Pitääkö näitä vapaassa yhteiskunnassa sietää? Tämänkaltaisia yleistyksiä ja mielipiteitä voidaan pitää rasistisina. On kuitenkin tärkeä huomata, että väitteet eivät kohdistu yksityisyyden- tai kunnialoukkaussuojasta nauttivaan henkilöön. Sen sijaan väitteet kuuluvat keskustelun, mielipiteiden ilmaisun ja toisinaan myös empirian piiriin. Jos ja kun joku kokee ryhmää koskevan väitteen loukkaavaksi, hänen on kestettävä se. Raja loukkauksen ja kiihottamisen välillä on häilyvä, ja väitteen esittäjän aiemmat väitteet väistämättä vaikuttavat tuomioihin, mutta ero on silti olemassa.
Jonkin ryhmän ominaisuuksia koskevilta ja mahdollisesti kunnian päälle käyviltä tosiasiaväitteiltä on toki oikeutettua vaatia erityisen päteviä perusteluita. Hyvä esimerkki on väite rotujen välisistä geneettisistä älykkyyseroista (ks. Tammisalo 2014). Mielipiteiltä tai fiktion piirissä esitetyiltä väitteiltä ei yhtä tarkkoja perusteluita tarvita. Rushdien kirja ei ole tietokirja eli se ei esitä tosiasiaväitteitä. Jo tällä perusteella on mahdollista ajatella, että Rushdie ei syyllistynyt mihinkään. Tosin kaunokirjallisuudenkin on jollakin tavoin nojattava todellisuuteen – ihmisethän eivät muutoin kirjallisuutta ymmärtäisi. Kaunokirjallisuuskin voi siis loukata ja käydä kunnian päälle. Rushdien teos tässä onnistui, vaikka se tuskin oli kirjailijan tarkoitus ja vaikka loukkaavimmat tapahtumat ovat kirjan unijaksoissa.
Syyllistyikö Rushdie siis johonkin? Esittikö hän väitteitä joistakin jo esitetyistä ajatuksista vai joistakin ihmisistä ennen kuin nämä olivat ilmaisseet ajatuksensa? Voidaanko hänen kirjastaan löytää kollektiivisia kunnianloukkauksia tai yksilöön kohdistuvia rasistisia väitteitä? Vastaus on kaunokirjallisuudelle tyypillisestä moniselitteisyydestä huolimatta selvä. Rushdien teos ei ole rasistinen. Se ei hyökkää henkilöä vastaan ryhmän ominaisuuksien perusteella tai ennen kuin tämä on ilmaissut ajatuksiaan. Kirja ei käy edes muslimiryhmittymiä vastaan. Sen sijaan Rushdie käy islamin oppien ja niiden tulkinnan kimppuun.
[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerossa 2016-2 julkaistussa kirjoituksessaan 'Rushdie, rasismi ja holokausti' ja niiden kieltäminen (sivut 17 ja 18)]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti