maanantai 22. huhtikuuta 2019

S Karenssin uhasta

Karenssin pakottamana kukaan ei nimittäin joudu hyvään työpaikkaan vaan huonoon. Hyvään työpaikkaan ei ketään oteta vastentahtoisesti, koska vastentahtoista ei kannata palkata. Vastentahtoisia kannattaa ottaa vain niin huonoihin työpakkoihin, ettei kukaan tule niihin vapaaehtoisesti. Moni alipalkattu työ pysyy alipalkattuna vain, koska ay-liike vaatii muiden mukana, että siihenkin työhön on pakko mennä. On karenssin uhka. 

[diminutiivisesti puutarhatontunkuvatukseksi nimittämäni Vihreiden Grand Old Man (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaara blogissaan 29.11.2018 julkaisemassaan merkinnässä Miten ay-liike voi kannattaa pakkoa ottaa vastaan huono työpaikka?]

[I PS. Soininvaara kannattaa perustuloa, mutta itse en sitä kannata pelkästään siitä syystä, että perustulo olisi luultavasti valtava vetovoimatekijä haittamaahanmuutolle. Olen itse kirjoittanut toiseen blogiini perustulosta tämän merkinnän.] 

[II PS. Soininvaara ilmeisesti usean Vihreitten jäsenen tapaan kannattaa sellaista mallia, että kuka tahansa jalkansa Suomen maan kamaralle saanut ei pääsisi suoralta kädeltä nauttimaan perustuloa, vaan ensin ihmisen pitäisi olla hyvän aikaa töissä. En kuitenkaan luota siihen, että useimmat eduskuntapuolueet haluaisivat tosissaan rajoittaa ulkomaalaisperäisten ihmisten oikeutta elää verorahoilla maksetulla sosiaaliturvalla Suomessa. Ainoa mikä mielestäni voisi estää tällaisen hölmön hyväntahtoisuuden hyöyn kansanedustajiston suurissa joukoissa, olisi Perussuomalaisten 51 prosentin enemmistö eduskunnassa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti