S Hatred-peli ja moraalisaarnat

Kolmaskin teemakuukausi on. Tiesittekö, että viime kuukausi oli lihaton lokakuu? Kuun teema oli se, että kun ihmiset pienentävät omaa hiilijalanjälkeään muutamalla prosentilla siirtymällä pahemmanmakuiseen ruokavalioon edes kokeilumielessä kuukaudeksi, se auttaa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Tässä voisi ihmetellä, että tehdäänkö syömättä jätetystä lihasta kondomeja, jotka sitten jaetaan väestöräjähdyksestä kärsiviin maihin, vai mihin mekanismiin tuo perustuu, mutta en nyt halunnut puhua siitä.

Minulla on Twitterissä seurannassa porukkaa politiikan jokaiselta laidalta, ja lihattoman lokakuun hehkutus on ollut vihreällä laidalla voimakasta, kuten odottaa sopiikin. Vastaavasti taas epävegaaniset tahot ovat osallistuneet keskusteluun kriittisesti irvaillen, mikä sekään ei yllätä. Aikansa tätä keskustelua katseltuaan Suvi Auvinen, eräs vegeskenen kärkinimistä, puki ilmiön sanoiksi:

Siis tää ilmiö, jossa joku sanoo että lihansyönnin vähentäminen vois olla jees ilmastoteko ja siihen tulee AINA joku setämies rehhailemaan että JAAHA minäpä aion sitten ajaa autolla niin maan perkeleesti samalla kun syön kinkkua.

Masculinity so fragile? Vai mitä paskaa tää on?

Monet kommentoijat olivat sitä mieltä, että tuo johtuu jonkinlaisesta tiedostamattomasta pelosta ja epävarmuudesta. Ilmastonmuutos, epämiellyttävät faktat ja maailman muuttuminen pelottavat ja ahdistavat, mikä laukaisee defenssireaktion. Onhan tuokin yksi teoria, ja kyllähän tosimiehen ideaali on jäykkä ja hauras myytti (tässä yksi tekstini aiheesta) mutta en jaksa uskoa tuohon.

Hyvän teorian tunnistaa siitä, että sen voi yleistää ja siitä voi tehdä ennusteita. Otetaanpa muutama muu esimerkki tilanteista, joissa joku sanoo, että jonkin asian vähentäminen voisi olla jees, ja toinen vastaa, että vedäpä etupylly päähäsi:

[...]

3. Muutama vuosi sitten kirjoitin Hatred-pelistä, jossa tehtävänä on lähteä kaupungille tappamaan kaikki. Ensin lahdataan pahaa-aavistamattomia vastaantulijoita, mutta äkkiä päähenkilön perään lähetetään poliiseja ja sotilaita, jolloin murhataan nekin. Juonta ei selitetä millään ideologialla tai taustatarinalla, vaan pelissä tapetaan porukkaa ihan vaan huvin vuoksi, syrjimättä ja tasa-arvoisesti.

Kun peli oli tekeillä, pelien nettimyynnin markkinajohtaja Steam harkitsi sen ottamista valikoimaansa, mutta jonkun moraalipoliisin painostamana ilmoitti, ettei tällaista sairasta paskaa sittenkään tarvita. Tästähän pelaajat raivostuivat ja totesivat, että sensuuri se vasta sairasta paskaa onkin ja jos Hatred ei kelpaa Steam-gestapolle, ei sille sitten varmaan enää kelpaa pelaaja-asiakkaiden rahatkaan. Kyse ei ollut siitä, että pelistä odotettiin niin hyvää, että sen julkaisemattomuus olisi jättänyt paikkaamattoman aukon sivistyskulttuuriin, vaan ihan vain siitä, että  yksilönvapauksia innokkaasti kannattava pelaajayhteisö ei tykkää, jos joku vallanpitäjä tulee kertomaan, millaisia pelejä sopii pelata.

Vastasivatko Steamin viralliset edustajat, että eikö teidän identiteettinne enää kestä Supermariota, vai mihin te muka Hatredia tarvitsette? No eivät, vaan Steam otti pelin kiltisti myyntiin ja siellä se on tälläkin hetkellä, eikä maksa kuin vitosen. Tämä siitäkin huolimatta, että yksityisenä firmana Steamilla ei olisi ollut mitään velvollisuutta selitellä valikoimiaan kenellekään, ja olisivathan pelaajat saaneet hankittua pelin suoraan tekijän nettisivuilta ilman Steamiakin.

[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 17.11.2018 julkaistussa merkinnässä Nalkutusta ja kinkunahmintaa.]