tiistai 9. huhtikuuta 2019

S Islamin väkivaltaisista piirteistä

On täysin mahdollista, että muslimi tutustuu tuollaiseen moderniin versioon kristinuskosta. Se on erittäin helposti myös tulkittavissa rauhanomaisemmaksi uskonnoksi. Jos vertaamme sitä niihin islamin suuntauksiin, jotka ovat ristiriidassa ihmisoikeuksien ja tasa-arvon kanssa. Koraanista voidaan poimia useita väkivaltaisia episodeja, suoraan profeetan määräminä tapahtumina, joita täytyy erehtymättömyyden nimessä tulkita moraalisesti hyväksi väkivallaksi. Aivan kuten kristityt ovat tehneet niiden Vanhan testamentin hyvien kansanmurhien kohdalla.

Esim. Muhammadin hyökkäysretkien aikana tehdyt vihollisheimojen mestaamiset sekä lasten ja naisten orjuuttamiset. Näille löytyy muslimioppineiden puolustuspuheita, joissa juutalaisheimojen teloittamisille keksitään moraalisia perusteluja, tai Muhammadin harteilta siirretään vastuuta pois nähtävästi moraalittomista päätöksistä.

[Juha Leinivaara paholaisen asiaa ajamattoman Paholaisen asianajaja -blogissa 27.3.2019 julkaisemassaan merkinnässä Britannian sisäministeriö ja Kristinuskon väkivaltaisuus, jossa käsitellään vaikeutta saada turvapaikkaa Yhdistyneestä kuningaskunnasta sillä perusteella, että on kääntynyt kristinuskoon sen islamia suuremman rauhanomaisuuden takia.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti