Myös rangaistuksen pelotevaikutus on täysi nolla, kun suomalainen vankila näyttäytyy esimerkiksi irakilaiseen vankilaan verrattuna lähinnä täysihoitolalta (tai srilankalaiseen vankilaan, josta minulla valitettavasti on omakohtaista kokemusta ja muistona edelleen näkyviä arpia). Mikä sitten ratkaisuksi? Helpommin sanottu kuin tehty. Kansainväliset sopimukset tai yleinen oikeustajukaan ei sallisi sitä, että tietyistä kulttuureista turvaan ei pääsisi, vaikka olisi sen tarpeessa. Perheiden suosiminen yksinäisten miesten kustannuksella varmasti ennaltaehkäisisi ongelmia, mutta sekin olisi eettisesti ongelmallista, ja todennäköisesti täyttäisi syrjinnän tunnusmerkit. Palautuskäytäntöjen tehostaminen ja palautuskynnyksen madaltaminen niiden henkilöiden osalta joka ei ole turvan tarpeessa ovat varmasti yksi mahdollinen keino. Yhtä ihmelääkettä ei kuitenkaan ole olemassa.
[Rajkumar Sabanadesan Ylen sivuilla 16.1.2018 julkaistussa kolumnissaan Oulun tapahtumista on vaikea puhua, mutta juuri siksi niistä pitää puhua – rehellisesti]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti