sunnuntai 9. joulukuuta 2018

S Timo Soini valittiin ulkoministeriksi, koska hänet haluttiin ulkoministeriksi

Tässä keskiössä on tämä: Soini valittiin ulkoministeriksi huolimatta siitä, että hän avoimesti vastustaa oikeutta raskauden keskeyttämiseen. Hänen hallituskumppaninsa hyväksyivät Soinin ja sen mukana hänen mielipiteensä sopiviksi hallitukseensa. 

Soinin tuomitseminen tästä tavallaan jälkikäteen olisi käsittämättömän tekopyhää. Hän oli ennen vaaleja ollut täysin avoin siitä mitä on mieltä abortista. Jos tämä on ongelma, Soinia ei missään vaiheessa olisi pitänyt kelpuuttaa ulkoministeriksi. Virheen tekivät hänen hallituskumppaninsa, jotka menivät sänkyyn Soinin kanssa. Nyt he kovasti yrittävät jeesustella miten eivät ole samaa mieltä ja vastustavat moisia kantoja, mutta samalla he kuitenkin muodostivat hallituksen Soinin kanssa.

Jos valitset abortinvastustajan ulkoministeriksi, valitset ulkoministeriksi henkilön joka tulee vastustamaan aborttia.

[Näin oli lausuttu Tämä päivä -blogissa 21.9.2018 julkaistussa merkinnässä Hallitus on vastuussa Timo Soinin abortinvastustamisesta.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti