On usein todettu, ehkä hieman hämmästyneenä, että Stalinilta liikeni valtavasti aikaa kirjallisuudelle ja elokuvalle. Mutta ei tämä mikään sattuma ollut. Nämä asiat olivat uuden maailman rakentamisen ytimessä. Tietoisuuden muokkauksestahan siinä oli kysymys ja se on aina totalitarismin keskeisiä huolenaiheita.
Joistakin saattaa tuntua oudolta, että feministipiireissä kiinnitetään niin tavattomasti huomiota siihen, miten vaikkapa jossakin elokuvassa esitetään naisen rooli. Terve järki toki edellyttää, että naiset, kuten miehetkin saattavat tässä elämässä, saati fiktiossa olla lukemattomissa eri rooleissa, enimmäkseen toki sellaisissa, joihin ihmislajin aristotelinen olemus sen vetää, nolens volens.
Tämä ei kuitenkaan sovi totalitaarisen ajattelun kaanoneihin. Kuten Neuvostoliitossa oli välttämätöntä esittää kunkin luokan edustaja oman kategoriansa luomana ja sen mukaisesti käyttäytyvänä ja ajattelevana tyyppinä, niin myös nykyinen, patriarkaattia vastaan taisteleva lahko pitää välttämättömänä esittää sankarinsa toisenlaisina, kuin ne luonnostaan eli siis empiirisesti ovat.
Tarkoituksena on tietenkin maailman muuttaminen, muuttamalla ihmisen vääräksi tuomittu tietoisuus. Venäjällä tähän liittyi marxilainen esivalmistelu eli ns. riistäjäluokkien likvidointi, minkä jälkeen kaiken piti sujua kuin tanssi vain: olihan olemassa enää vain menneisyyden jäänteitä tietoisuudessa, perežitki prošlogo.
Entä miten tulisi julkisuudessa esittää populismi ja sen poliittiset tavoitteet ja kannattajat? Vai pitäisikö vain kertoa, miten asiat ovat?
[professori Timo Vihavainen blogissaan 22.5.2018 julkaisemassaan merkinnässä Väärä tietoisuus ja sen oikaiseminen]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti