Oudointa on, että naiset kertoivat Blåkulla-reissuistaan avoimesti ja tunnustivat tapailleensa Saatanaa. Myös isommat lapset todistivat oikeudessa olleensa mukana pahan juhlissa.
Tästä tulevat mieleen tietysti ruuvipenkit ja inkvisition käyttämät venytyslaitteet. Sekin mielikuva on osittain väärä. Kidustusta pidettiin Ruotsissa ja Suomessa huonona menetelmänä ja sitä käytettiin vain poikkeustapauksissa.
Kirkkokaan ei ollut erityisen innostunut tuomitsemaan noitia.
– Ruotsin noitavainot eivät nousseet kirkosta instituutiona, vaan kyse oli tavallisten ihmisten massahysteriasta. Tavalliset talonpojat ja pikkukaupunkien porvarit alkoivat pelätä sitä, että noidat vievät heidän lapsensa noitasapattiin. He ottivat yhteyttä vouteihin ja kirkkoherroihin ja vaativat heiltä toimenpiteitä, Mirkka Lappalainen sanoo.
Ruotsin oikeuslaitos oli jo 1600-luvulla aika kehittynyt. Valtio ei halunnut vainota tai tuomita syyttömänä ketään. Se halusi rauhoittaa tilanteen ja estää lynkkausmielialan syntymisen. Niin se ryhtyi toimiin aika katastrofaalisin seurauksin.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 4.10.2018 julkaistussa Päivi Puukan kirjoittamassa uutisartikkelissa Noitavainot
alkoivat 1600-luvun valeuutisista ja johtivat nopeasti aikansa
someraivoon – Pohjoisessa hysteria ei ollut lähtöisin kirkosta vaan
kansasta.]
[PS. Se, että noitavainoja harjoitettiin lähinnä uudella ajalla eikä keskiajalla, on jännä juttu. Ilmeisesti noitavainojen puhkeamiseen liittyivät sellaiset seikat kuin keskiajan yhtenäiskulttuurin murtuminen, uskonpuhdistus ja maallistuminen. Ja noitavainot menivät lopulta armeliaasti historian roskatynnyriin siinä vaiheessa, kun edes katoliset papit eivät lopulta enää uskoneet noitien olemassaoloon.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti