sunnuntai 23. joulukuuta 2018

S Mitä ikävää tapahtui KitKat-seksiklubilla

Kesällä menin yksin Berliinissä sijaitsevaan ikoniseen KitKat-seksiklubiin. Paikka oli täynnä puolipukeisia tyyppejä. Tanssilattialla hiki virtasi, pakarat ja tissit vilkkuivat, osa polskutteli klubin uima-altaalla ja aamuyöstä todistin muun muassa kahden bilettäjän seksiaktia, kummankin toimesta nautiskellen. Kukaan ei häirinnyt minua seksuaalisesti. Paikka oli mielestäni tunnelmaltaan yksi miellyttävimmistä klubikokemuksista ikinä. Ei näiden niin sanottujen seksihommien takia, vaan turvallisuuden ja lämpimän tunnelman vuoksi. 

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 23.9.2018 julkaistussa Ina Mikkolan kolumnissa Seksiklubeilta oppia seksuaalisen häirinnän kitkemiseen.] 

[Ei ole ihan sama asia, mutta jotenkin kuitenkin liittyy aiheeseen. Nimittäin olen jossain määrin vastentahtoisesti päätynyt kahteen otteeseen elämäni aikana käymään pornokaupassa. Ensimmäisellä kerralla olin tuttujen kanssa käymässä Tallinnassa. Koska ensimmäistä olutkollegaani kauppakeskuksen kaupustelijat luulivat jostain syystä hyvin maksukykyiseksi eli rikkaaksi, me jouduimme menemään pakoon pornokauppaan, jonne sitten kukaan ei mennyt meidän perässämme. Toinen kerta johtui siitä syystä, että minun ja yhden tutun naisen oli tarkoitus ostaa sopiva lahja nimimerkki Vitus Pullolle. Ostimme sitten ruoskan. Mutta kummallakin kerralla tein havainnon, että pornokaupassa oli suorastaan harras tunnelma. Häirintävapaita alueita.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti