maanantai 18. syyskuuta 2017

S Poliittista mielipidevaikuttamista harjoittavia some-poliiseja

Suomalaisessa yhteiskunnassa on totuttu korostamaan viranomaisten neutraaliutta, mutta viime vuosina eritoten poliisissa ollaan, viran suomalla auktoriteetilla, otettu vapaus lanseerata sosiaaliseen mediaan poliittista mielipidevaikuttamista tekeviä some-poliiseja. Asia on hyvin yksiselitteisesti niin, että viranomainen ei voi työssään käyttää asemaansa tai sosiaalisen median virkatilejään omien poliittisten mielipiteidensä levityskanavana. Asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää kenellekään, ei etenkään viranomaisille.

Kuuluisimmat näistä Geheime Staatspolizei, Abteilung A:n edustajista ovat ylikomisariot Jussi Huhtela ja Jari Taponen. Nämä omia poliittisia mielipiteitään Twitterissä ahkerasti luukuttavat some-soturit ovat ilmeisesti päättäneet, että poliisin tulisi olla poliittisella kentällä aktiivinen vaikuttaja ja kertoa kansalaisille, mitä mieltä asioista on soveliasta olla. Ainakin Huhtela on myös katsonut asiakseen bannata sosiaalisessa mediassa erimielisiä ihmisiä vaikka ymmärtääkseni viranomaisella ei pitäisi olla mahdollisuutta valita asiakkaitaan, varsinkaan heidän mielipiteidensä perusteella.

Olen yrittänyt pitkään kysellä eri tahoilta, että ovatko nämä sankarit todellakin oikeita poliiseja vai vain Twitterille niin tyypillisiä parodiatilejä, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että he todella ovat poliiseja ja vieläpä erittäin ylimielisiä oikeutuksestaan laajentaa toimivaltansa viranomaiselle sopivien rajojen yli.

Hetken aikaa tämän dynaamisen duon perseily jaksoi naurattaa, mutta joku korsi sen kamelin selän kuitenkin aina katkaisee. Omalla kohdallani se oli Kriminalkommissar Huhtelan päätös twiitata läpipolitisoitunut kannanotto Suomen maahanmuutto- ja talouspolitiikasta, joka tökeryydessään herätteli lukuisten tavan kansalaisten lisäksi myös kansanedustajat Kärnän & Halla-ahon, terrorismitutkija Atte Kalevan sekä loputtomasti seksiä tihkuvan, kansalaisaktiivien poliittisen parodiakollektiivin, Päivän Byrokraatin.

[Tere Sammallahti blogissaan 16.9.2017 julkaisemassaan merkinnässä Poliisin SoMe-kohu – Poliisilla ei ole mielipidevapautta]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti