Aikamme keskeinen ongelma on liikakansoitus. Maailman väkiluku kasvaa etenkin Afrikassa ja Lähi-idässä. Näiltä alueilta suuntautuu suuri siirtolaisaalto Eurooppaan. Ideologisen sokeuden vuoksi ympäristöliike on ollut kykenemätön yhdistämään maahanmuuttoa väestöräjähdyksen dynamiikkaan. Väestökysymys näyttäytyy toisessa valossa, kun lähtökohdaksi tunnustetaan, että suomalaisilla on omia kansallisia intressejä. Universalistinen luonnonsuojelija ajattelee vain koko maailman väkilukua ja odottaa, että koulutus ja aika tekisivät tehtävänsä. Kansallismielinen luonnonsuojelija taas pysäyttäisi muuttoliikkeen Eurooppaan. Afrikkalaiset ja lähi-itäläiset olisivat siten pakotettuja tulemaan toimeen omissa maissaan. Jos he kaluavatkin maansa loppuun, meidän on pelastettava ensisijaisesti oma kansamme ja isänmaamme. Velvollisuutemme on kaikissa tilanteissa suojella omia jälkipolviamme ja kotiseutuamme.
Ympäristöväki on tietoinen liikakansoituksen ongelmasta, mutta aiheen hankaluuden vuoksi sitä vältellään. Sama ilmiö tulee esille monessa muussakin yhteydessä: ilmastonmuutoksen vuoksi Suomen päästöt on saatava alas, mutta koska kaupan on oltava vapaata ja köyhien maiden samalla viivalla, Suomen päästövähennysten annetaan mitätöityä siirtämällä tuotanto muualle. Eläinten hyvinvoinnille on olemassa säädöksiä, mutta ulkomaiselta tuontiruoalta samoja kriteerejä ei yhdenvertaisuuden vuoksi voi käytännössä vaatia.
[N. A. Saramo Sarastus-verkkolehdessä 28.8.2017 julkaistussa artikkelissaan Kansallismieliset eläin- ja luonnonsuojelijat]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti