tiistai 26. syyskuuta 2017

S Ihmisten teurastajat ovat barbaareja, näin oli sanonut tuhmasti

Tilanne muuttui vieläkin absurdimmaksi, kun media antoi Taposen yksipuolisesti kommentoida tapahtunutta. Kriminaldirektor Taponen käytti tilaisuuden hyväkseen ja leimasi haastattelussa viranomaisen puolueettomuudesta huolissaan olevat kansalaiset poliisi-instituutiota infosodan keinoin heikentäviksi trolleiksi ja äärioikeistolaisiksi. Oli Taposelta vain päässyt unohtumaan kollegansa Huhtelan kuolemattomat sanat, joiden mukaan “jonkun ihmisryhmän kategorisesti riskinä pitäminen ei ole hyvä ajatusmalli”. Tämän luulisi koskevan myös heitä, jotka kritisoivat poliisin politisoitumista ja muuttumista mielipidevaikuttajaksi

Eikä siinä vielä kaikki! Heti seuraavana päivänä Taponen otti ja twiittasi Ulkopoliittisen instituutin tutkijan, Teemu Tammikon, vuonna 2015 kirjoittaman blogauksen “Satu terroristeista”, siteeraten saatesanoissaan Tammikon johtopäätöstä suomalaisille “etäisistä terroristeista, joihin voidaan liittää klassisia ”barbaareiden” ominaisuuksia, eli leima alhaisemmasta sivistyksestä, ymmärryksestä ja ihmisyydestä”. Sanon nyt silläkin uhalla, että jollakulla tulee paha mieli, että ainakin minun kirjoissani pilapiirtäjiä, satiirilehtien toimittajia, uskontokriitikoita ja ihan tavan kansalaisia teurastavat terroristit kyllä täyttävät kaikki alhaisemman sivistyksen, ymmärryksen ja ihmisyyden, eli barbaariuden, tunnusmerkit.

[Tere Sammallahti blogissaan 16.9.2017 julkaisemassaan merkinnässä Poliisin SoMe-kohu – Poliisilla ei ole mielipidevapautta]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti