Retrospektiivinen syyllisyys menneiden sukupolvien teoista ei palvele kenenkään tavallisen ihmisen etua (Suomessa sille ei ole edes historiallisia perusteita). Monietnisen massaviihteen parissa kasvanut nuoriso ymmärtää tämän kiihkottomammin kuin ne sukupolvet, jotka naureskelivat aikonaan hermostuneesti pornahtavalle Vappuneekeri-lehdelle. “Juntti-Suomen” nuoriso on paradoksaalisesti suvaitsevaistoa antirasistisempi, sillä se osaa katsoa ihmistä, ei tämän ihonväriä. Suvaitsevaiston halveksumat kansan syvät rivit kohtaavat jälleen kerran nuorison.
“Kylmä” asenne raivostuttaa suvaitsevaisia, koska se osoittaa heidän itseinhonsa turhamaisuuden. Ylpeily omalla ainutlaatuisella kyvyllä pahuuteen ei ole mitään muuta kuin epäsuoraa itserakkautta. Muiden kulttuurien barbaarisuuden kieltäminen on yhtä lailla samaa ylimielisyyttä. Kuten filosofi Pascal Bruckner on todennut, syyllisyys on eurosentristä. Paha valkoinen eurooppalainen seisoo yksin ainoana aikuisena maailman lasten keskellä. Olisi enemmän hämmästyttävää kuin ymmärrettävää, mikäli nuoret ostaisivat tämän valheen, sillä toisin kuin vanhempansa, he eivät ole saaneet mitään ilmaiseksi.
Valtavirtapoliitikot eivät ole ainoastaan pettäneet kaikkia lupauksiaan. He ovat sadistinen hymy kasvoillaan vakuuttaneet, että kosmisen aisankannattajan rooli on ainoa mahdollinen. Ja aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, he ovat vielä odottaneet kiitollisuutta. Näin on todistettu äärimmäisyys röyhkeydessäkin.[...]
[Tenho Kiiskinen Sarastus-verkkolehdessä 4.9.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Humanismin paheet, osa 2: Syyllisyyden jatkoaika]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti