maanantai 25. syyskuuta 2017

S Espanja on yksinkertaisesti kaksinaismoralistinen maa

Europarlamentin espanjalaiset kollegat ovat käyneet kuumana Katalonian alueparlamentin päätettyä itsenäistymistä koskevan kansanäänestyksen järjestämisestä. Espanjalaisen näkemyksen mukaan valtakunta on perustuslakinsa nojalla jakamaton, ja maan oikeuslaitos on uhkaillut Katalonian kaupunkien pormestareja syytteellä, mikäli nämä osallistuvat kansanäänestyksen järjestelyihin.

Espanjan suhtautumisen asettaa hiukan hupaisaan valoon se, että se samaan aikaan pyrkii varsin aggressiivisesti saamaan haltuunsa Britannialle kuuluvaa Gibraltaria, jonka väestön valtava enemmistö tutkitusti haluaa pysyä brittiläisenä. Kaksinaismoraalista tulee mieleen Venäjä, jossa separatistisilla puheilla pääsee vankilaan, mutta jonka mielestä on ok miehittää ja liittää itseensä naapurimaille kuuluvia alueita.

[Jussi Halla-aho 15.9.2017 MTV:n sivuilla julkaistussa kolumnissaan Rajojen muuttumattomuus ylimpänä hyveenä]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti