Uusien terrori-iskujen myötä puheenaiheeksi on jälleen noussut Eurooppaan palaavat jihadistit. Valitettavasti julkisuudessa usein halutaan (minulle täysin käsittämättömästä syystä) lieventää poliittisen islamin kannattajien aiheuttamaa uhkaa. Useissa lehtijutuissa (ks. esim. IL 27.8.2017) maalataan kuvaa, jossa jihad-taisteluihin lähteneet ovatkin höynäytettyjä propagandan uhreja. Että Isis on huijannut sinisilmäisiä muslimiperheitä, jotka ovat vain halunneet kasvattaa lapsensa hyvässä ympäristössä ja elää “kunnollista elämää” ja ovat siksi reissanneet Euroopasta taistelukentille. Eräässä kahden viikon takaisessa YLEn artikkelissa esimerkiksi tutkija Leena Malkki korostaa, että kaikki lähtijät eivät ole pyrkineet osallistumaan väkivaltaiseen toimintaan, ja siksi sota-alueille vierastaistelijoiksi lähteneitä pitää kohdella yksilöllisesti eikä “altistaa syrjäytymiselle” kun he palaavat Eurooppaan.
Toivon, että moiseen hölynpölyyn suhtaudutaan kriittisesti. Voi olla, että jotain perhettä tai yksilöä on oma lähtö jälkikäteen kaduttanut. Tämä on eri juttu. Mutta kukaan ei voi väittää, että Isisin väkivaltaisuus olisi tullut yllätyksenä lähtijöille. Isis on tuttu kaikille ihmisille, varsinkin kaikille muslimeille, varsinkin kaikille niille, jotka ovat miettineet osallistumista tavalla tai toisella järjestön toimintaan. Isisin propagandamateriaalia on saatavilla lähes jokaisella maailman kielellä. Kirjoituksia, videoita ja muuta materiaalia yllin kyllin siitä, miten Isis-lapsia kasvatetaan murhaamaan viattomia ihmisiä, miten miehet taistelevat raa’asti ja miten naiset alistetaan seksiorjiksi.
[Alan Salehzadeh, uussuomalainen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut uusisuomalainen tutkija ja luennoitsija blogissaan 28.8.2017 julkaistussa merkinnässä Näkökulma: Aina kaduttaa, kun jää kiinni – miksi jihadisteja ei pitäisi kotouttaa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti