Linkolan omassa luonnonsuojeluaatteessa on puolestaan aina ollut läsnä menetyksen kokemus. Kansallinen ylpeys kulttuurimaisemasta on muuttunut hätähuudoksi sellaisen ympäristön puolesta, jota mikään vauraus tai inhimillisen kulttuurin kirjo ei voi korvata. 1960-luvulta saakka Linkola on kirjoittanut itse elämänhalun katoamisesta koskemattoman luonnonmaiseman myötä. Teollistamisvimmaa hän on luonnehtinut ”joukkopsykoosiksi” ja ruumiillisten rasitusten väheneminen on hänestä yksinomaan murheellista, sillä se riistää ihmiseltä yhden aidoimmista iloista, ”raskaan työn tuottaman”. Myös luonnonsuojeluliikkeeseen Linkola myöhemmin pettyi, koska sen valtavirta oli hänen mielestään vain teknokraattista sopeutumista kulutusyhteiskunnan määräämään tahtiin. Luonnon kärsimät tappiot eivät ole olleet hänelle ratkaistavia hallinnollisia ongelmia tai epämääräistä maailmantuskaa, vaan henkilökohtaisia katastrofeja. Kylänpään kirjassa Linkolan tytär Mirjami kertoo, miten joidenkin erityisen komeiden puiden kaatamisesta kuultuaan isä ”vain istui paikoilleen kivettyneenä ja kyynelet valuivat pitkin hänen poskiaan.”
Olisi helppo psykologisoida Linkolan ajattelu toteamalla, että hän on takertunut menetyksiinsä. Asian voi yhtä hyvin nähdä toisin: hän on säilyttänyt uskollisuutensa, kieltäytynyt hylkäämästä aidoimman ilonsa lähteitä. Siinä missä Jouko Turkka on teatteritaiteellaan järjestelmällisesti vastustanut tunteiden lämpökuolemaa modernissa maailmassa, Linkola on elämäntavallaan ja kirjoituksillaan yhtä järjestelmällisesti vastustanut ihmisen vieraantumista olemassaolonsa perusteista. Tämä on tehnyt hänen elämästään mielenosoituksen ja vienyt hänet lopullisesti ankariin olosuhteisiin järjestäytyneen yhteiskunnan reunalle, mutta kaikista seuraamuksista Linkola on varmasti ollut tietoinen.
[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä 31.8.2017 julkaistussa kirjoituksessaan Suomalainen sijaiskärsijä,
jossa hän käsittelee kalastaja Pentti Linkolaa, miestä, joka on
intellektuelli ja ekofasisti sekä täysin immuuni sellaisille
lainsäädäntömme kohdille kuin laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
ja laki uskonrauhan rikkomisesta. Hännikäinen käsittelee
kirjoituksessaan myös Riita Kylänpään Linkolasta kirjoittamaa kirjaa
'Pentti Linkola – Ihminen ja legenda'.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti