tiistai 19. syyskuuta 2017

S Meillä ei tapahdu metsien katsoamista, vaan muualla

Mikäli ymmärtäisimme kirjaimellisesti väitteen ”meitä on liian monta”, meidän tulisi tietenkin rajoittaa omaa syntyvyyttämme ja aivan erityisesti varoa ottamasta yhtään uutta kansalaista sieltä, missä kulutus on matalampi.

Ekologiselta kannalta eräänlainen siunaus toki saattaisi olla, mikäli koko kallis asuma-alueemme autioituisi ja alkaisi puskea pelkkää puuta ja horsmaa. Meidän pitäisi muuttaa jonnekin halpojen elinkustannusten alueelle, lähemmäs päiväntasaajaa. Näin voisi ajatella.

Mutta tämäkin on vain köykäistä kuvittelua, jossa unohdetaan, että esimerkiksi metsien häviäminen, joka maailmaa nyt piinaa, ei ole suinkaan tapahtumassa meillä, vaan päinvastoin. 

[professori Timo Vihavainen blogissaan 5.8.2017 julkaisemassaan Helsingin sanomat -lehden pääkirjoitusta 'Ympäristö kärsii, kun meitä on liikaa' käsittelevässä merkinnässään Liika on liikaa]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti