torstai 7. syyskuuta 2017

S Mistä presidentti Trumpin mukaan Varsovan kansannousun sankarit muistuttavat meitä

Nuo sankarit [Varsovan kansannousun] muistuttavat meitä siitä, että Länsi on pelastettu patrioottien verellä; että jokaisen sukupolven täytyy nousta ja tehdä osansa sen pelastamiseksi ja että jokainen askel maata ja jokainen viimeinen tuumakin sivilisaatiota on puolustamisen arvoinen aina kuolemaan asti. Oma taistelumme Lännen puolesta ei ala taistelukentällä – se alkaa mielessämme, tahdossamme ja sielussamme 

[Yhdysvaltain presidentti Donald Trump 6.7.2017 Puolassa pitämässään puheessa]

[Varsovan kansannousu tapahtui Puolassa elokuusta lokakuun alkuun vuonna 1944. Puolalaiset isänmaanystävät ryhtyivät vastarintaan natsi-miehittäjää vastaan. Ja he toivoivat, kun rintama idässä oli jo lähellä, Neuvostoliiton auttavan heitä. Mutta Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin päätti olla auttamatta ja päätti myös, etteivät kapinallisia varustepudotuksilla auttavat brittien lentokoneet saaneet laskeutua neuvostoliittolaisille lentokentille. Neuvostoliitton Puna-armeija vyöryi alueelle vasta sitten kun kapina oli jo murskattu ja lukemattomat puolalaiset sankarit kuolleet. Sitä ennen saksalaiset olivat jo ehtineet hävittää käytännössä koko kaupungin maan tasalle.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti