perjantai 1. syyskuuta 2017

S Islamilaisia yhteisöjä leimaa patriarkaalinen machoileva ilmapiiri

Esivallan kunnioituksen puute ja väkivalta ovat lisääntyneet erityisesti nuorten muslimiesten kohdalla, Kambouri kertoo. Islamilaisia yhteisöjä leimaa patriarkaalinen machoileva ilmapiiri, missä naisilla ei ole sananvaltaa eikä juurikaan oikeuksia.

”Perheenjäsenten roolit on selkeästi jaettu, kuten myös oikeudet ja velvollisuudet. Oikeudet ovat etupäässä miehillä, velvollisuudet naisilla. Lyhyesti sanottuna, on vallalla patriarkaatti … On kyse machokulttuurista. Tämä kuulostaa harmittomalta, mutta minun mielestäni kyseessä on kuitenkin väkivallan ja pelon kulttuuri…” Kambouri kertoo.

Tällaisen perheen kaikki jäsenet ovat kaikkea muuta kuin vapaita. Jopa perheen pää on roolinsa vanki, sillä hänen täytyy täyttää kaikki häneen kohdistuvat perinteen ja kunnian asettamat vaatimukset. Itsemääräämisoikeus on näissä islamilaisissa rinnakkaiskulttuureissa hyvin vähäistä. 

[Näin oli lausuttu Kansalainen-verkkolehdessä 24.7.2017 julkaistussa Petri Saarelan kirjoittamassa uutisartikkelissa Kirja: Naispoliisin rankka arki monikulttuurisessa Saksassa, jossa tämä käsittelee kreikkalaistaustaisen siirtolaisen Tania Kambourin kirjoittamaa kirjaa – alkuperäisteos Deutschland im Blaulicht: Notruf einer Polizistin.]

[PS Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintöjäni aiheesta monikulturismi.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti