Välillä kun Pekingin-kodissani vierailevat kaverini intoutuvat puhumaan herkistä asioista, pudistan päätäni ja nostan sormen pystyyn huulieni eteen.
Meidän ulkomaisten toimittajien keskuudessa on yleinen epäilys, että kodeissamme ja toimistoissamme saattaa olla mikrofoneja.
Useat kirjeenvaihtajat uskovat, että viranomaiset ovat tienneet asioita, joita on voinut saada tietoon vain kirjeenvaihtajien sähköposteja tai muita yksityisviestejä seuraamalla.
Sitä jättää kuin automaattisesti viestittelemättä tai sanomatta neljän seinän sisällä asioita, jotka vaarantavat muita ihmisiä. Kuten sen, että joku kiinalainen on puhunut pahaa valtionsa johdosta. Tai että on itse pian tapaamassa jonkun haastateltavan, josta valtio ei ehkä pidä.
En koskaan puhu avustajalleni tai siivoojalleni asioita, joita he eivät voisi huoletta kertoa, jos joku viranomainen sattuu heitä minusta tenttaamaan. Kiinassa toimittajien lähipiirissä tapahtuu sellaistakin.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 15.5.2022 julkaistussa Mari Mannisen kirjoittamassa artikkelissa Tällaista on olla valtion vihollinen – Kiinassa ulkomaisia toimittajia seurataan, tönitään ja pidätetään.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti