maanantai 9. toukokuuta 2022

S Boikotoinnista: "Kaikkein helpointa olisi, jos emme tankkaisi autoa, mutta se on liian rajua"

Kymen Sanomien mielipidesivuilla Kotkan Lenin-patsasta on ehdotettu lahjoitettavaksi Tampereen Lenin-museoon.

Museonjohtaja Kalle Kallio ei innostu ehdotuksesta. Hänen mukaansa museolla on näköispatsaita jo riittävästi.

Kallio sanoo, että pohjimmiltaan ihmiset etsivät patsaita poistamalla tunnetta siitä, että toimivat oikein.

”Haluamme boikotoida, mutta emme keksi, mitä boikotoisimme. Kaikkein helpointa olisi, jos emme tankkaisi autoa, mutta se on liian rajua, joten etsimme vaihtoehtoisia tapoja. Sitten löydetään Lenin.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 5.5.2022 julkaistussa Juho Kankaanpään kirjoittamassa uutisartikkelissa Lenin-patsaita boikotoidaan nyt, koska auton tankkaamatta jättäminen olisi suomalaisille liian rajua, sanoo Lenin-museon johtaja.]

[Kyllähän se niin on, että tavoitellessaan hyväksi katsomiaan asioita ihmiset menevät mielellään siitä, mistä aita on matalin. Ei haluta, että eettisesti toimimisesta olisi haittaa omalle elämälle.]

[Saatoimme luopua orjuudesta, koska saimme tilalle halpaa energiaa.]

[Voimme syyttää tästä kaikesta geenejämme.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti