lauantai 28. toukokuuta 2022

S Juutalaisista sosialidemokraattisista bundisteista nykyajan sosialidemokraateilla olisi opittavaa

Bundin historiaa ei ole silti syytä nähdä pelkkänä tragediana, vaan sitä voi pitää myös kiinnostavana mallina modernille sosialidemokratialle. Bundin valmius puolustaa järjestötoiminnan ja työtaistelun avulla myös muidenkin kuin perinteisten savupiipputyöläisten etua on asia, josta me nyky-Suomen sosialidemokraatit voisimme ottaa oppia. Tuotantovälineiden omistus ei automaattisesti tee kenestäkään kapitalistia tai proletariaatin luokkavihollista, vaan kädestä suuhun elävät pakkoyrittäjät ovat usein jopa heikommassa taloudellisessa asemassa kuin tehtaiden lattioilla uurastavat kuukausipalkkalaiset. Bundin harjoittama sivistys-, koulutus- ja tutkimustyö on sekin jäljittelemisen arvoinen asia, sillä ilman henkistä missiota ja tiedon janoa poliittiselta liikkeeltä puuttuu sydän. Kuka voisi olla sosialidemokraatille parempi esikuva kuin Bildungin innoittama bundisti ja Mensch, joka pyrkii aktiivisesti nousemaan olosuhteittensa yläpuolelle opiskelun ja itsensä kehittämisen avulla?

[Näin oli lausuttu Olli Bäckströmin Skeptinen alkemisti -blogissa 5.11.2017 julkaistussa merkinnässä Bund.]

2 kommenttia:

  1. Samaan tapaan myös nykypäivän sosiaalidemokraateillamme olisi opittavaa vuosien 1945-65 asevelisosialisteilta, jotka tekivät kansallismielistä vasemmistopolitiikkaa yhteistyössä oikeiston ja keskustan kanssa.

    Aseveliakseli oli hitsautunut Talvisodan jäisissä juoksuhaudoissa, joissa kokoomuslainen upseeri, maalaisliittolainen aliupseeri ja sosiaalidemokraattinen rivimies olivat vierekkäin pelänneet ja tappaneet, etteivät olisi tulleet tapetuiksi.

    He loivat lujan perustuksen suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle, joka oli tarkoitettu suomalaisille.
    Mutta sitten Rafael Paasio sysäsi 1966 asevelisosialistit syrjään julistaen korjaavansa puolueen kurssia "pari piirua vasempaan".

    Eikä se sitten pariin piiruun eikä asteeseenkaan jäänyt.
    Perussuomalaiset ovat tietyssä mielessä asevelisosialistien työn jatkajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan. Lisäksi minä haluaisin sanoa, että on sääli, että Väino Linna(kin) alkoi ennen pitkää ymmärtää Neuvostoliittoa.

      Poista