sunnuntai 29. toukokuuta 2022

S Ihmiselle sivettikissana toimiminen aiheuttaa sydämentykytystä

Teoskokonaisuuden lähtökohtana on sivettikahvi, joka valmistetaan syöttämällä kahvipapuja sivettikissoille. Kissojen ruuansulatusjärjestelmän läpi kulkevat pavut ovat luksustuotteita, jotka saattavat maksaa peräti 240 euroa kilolta.

Teosta varten Kassinen ja Linna asettuivat sivettikissojen asemaan ja söivät 927 papua neljän päivän aikana. Kokeilun tulokset raportoitiin tieteellisen artikkelin muodossa yhdessä antrozoologi Jes Hooperin kanssa.

Eläinetiikkaa ja avantgardistista performanssitaidetta yhdistävä hanke on taiteellista tutkimusta parhaimmillaan: yhtä aikaa vakavaa, yllättävää, ainutlaatuista ja vaikuttavaa.

Näyttelytilassa esillä olevasta artikkelista voi lukea, kuinka papujen syönti aiheuttaa psyykkisiä ja fyysisiä oireita, joihin kuuluivat muun muassa vatsakrampit, päänsärky, levottomuus, ahdistus ja sydämen tykytys.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 20.5.2022 julkaistussa Sini Monosen kirjoittamassa näyttelyarvostelussa Taiteilijat asettuivat sivettikissojen asemaan ja söivät 927 kahvipapua: Kokemus oli epämukava, mutta tuloksena saattaa olla maailman kalleimmat pavut.]

[Täytyy tässä sanoa tähän, että ko. sivettikissat eli musangit luonnonoloissa syövät varmaan kaikkea muutakin ravintoa kuin kahvimarjoja. Yleensä sivettikissakahvi kuitenkin tuotetaan tarhattujen musankien avulla. On mahdollista, että otukset saavat niissä eläessään ainakin välillä kofeiinin yliannostuksia, vaikka niiden elimistö lieneekin jossain määrin karaistunut kahvimarjojen syömiseen.]

[Sivettikissakahviin liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa ei-niin-vanhan blogimerkintäni Kopi Luwak, sivettikissan persiistä tullut maailman toiseksi kallein kahvi. Vanhempi pikkuveljeni muuten oli äskettäin kieltäytynyt Balilla käydessään nauttimasta sivettikissakahvia sen tuotantoon liittyvien epäeettisten puolien vuoksi.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti