maanantai 30. toukokuuta 2022

S Sairaalloinen muukalaisten pelko Etelä-Afrikassa

Eriarvoisuus lisää ihmisten kokemusta hylätyksi ja unohdetuksi tulemisesta, mikä usein nostaa pintaan vihan tunteita. Etelä-Afrikan köyhin väestönosa jakaa usein asuinalueensa muualta Afrikasta saapuneiden maahanmuuttajien kanssa. Apartheidin jälkeisissä korruptioskandaaleissa ryvettynyt hallinto on tietoisesti siirtänyt huomiota pois omista puutteistaan, kohti oletettua yhteistä vihollista – ulkomaalaisia.

Maahanmuuttajista onkin tullut ksenofobian eli muukalaisvihan kohde, jota on helppo syyttää työpaikkojen ja muiden mahdollisuuksien viemisestä eteläafrikkalaisilta. Muukalaisviha on yleensä keskittynyt köyhimmille slummialueille, mikä kielii asenteiden kärjistymisestä nimenomaan tässä huono-osaisimmassa yhteiskuntaluokassa. Kun yliopistoprotestien aikaan poliisivoimat olivat keskittyneet Rhodesin yliopiston kampukselle, Makhandan slummeissa tuli tilaisuus ryöstää ulkomaalaisten omistamia kauppoja ja väkivaltaisuudet lisääntyivät.

[Näin oli lausuttu Antroblogissa 28.4.2022 julkaistussa Veera Tagliabuen kirjoittamassa artikkelissa Etelä-Afrikan yliopistot siirtyivät rotusorrosta luokkasotaan.]

[Paitsi että Etelä-Afrikan mustat eivät suostu laulamaan yhdessä nuotion ympärille muukalaisten kanssa kokoontuneina veljellisesti "Kumbayaa", he myös kieltäytyvät uskomasta, että kaikilla neekereillä on maailmassa yhteiset edut. Voi tätä maailmaa!]

Eriarvoisuus lisää ihmisten kokemusta hylätyksi ja unohdetuksi tulemisesta, mikä usein nostaa pintaan vihan tunteita. Etelä-Afrikan köyhin väestönosa jakaa usein asuinalueensa muualta Afrikasta saapuneiden maahanmuuttajien kanssa. Apartheidin jälkeisissä korruptioskandaaleissa ryvettynyt hallinto on tietoisesti siirtänyt huomiota pois omista puutteistaan, kohti oletettua yhteistä vihollista – ulkomaalaisia.

Maahanmuuttajista onkin tullut ksenofobian eli muukalaisvihan kohde, jota on helppo syyttää työpaikkojen ja muiden mahdollisuuksien viemisestä eteläafrikkalaisilta. Muukalaisviha on yleensä keskittynyt köyhimmille slummialueille, mikä kielii asenteiden kärjistymisestä nimenomaan tässä huono-osaisimmassa yhteiskuntaluokassa. Kun yliopistoprotestien aikaan poliisivoimat olivat keskittyneet Rhodesin yliopiston kampukselle, Makhandan slummeissa tuli tilaisuus ryöstää ulkomaalaisten omistamia kauppoja ja väkivaltaisuudet lisääntyivät.

Eriarvoisuus lisää ihmisten kokemusta hylätyksi ja unohdetuksi tulemisesta, mikä usein nostaa pintaan vihan tunteita. Etelä-Afrikan köyhin väestönosa jakaa usein asuinalueensa muualta Afrikasta saapuneiden maahanmuuttajien kanssa. Apartheidin jälkeisissä korruptioskandaaleissa ryvettynyt hallinto on tietoisesti siirtänyt huomiota pois omista puutteistaan, kohti oletettua yhteistä vihollista – ulkomaalaisia.

Maahanmuuttajista onkin tullut ksenofobian eli muukalaisvihan kohde, jota on helppo syyttää työpaikkojen ja muiden mahdollisuuksien viemisestä eteläafrikkalaisilta. Muukalaisviha on yleensä keskittynyt köyhimmille slummialueille, mikä kielii asenteiden kärjistymisestä nimenomaan tässä huono-osaisimmassa yhteiskuntaluokassa. Kun yliopistoprotestien aikaan poliisivoimat olivat keskittyneet Rhodesin yliopiston kampukselle, Makhandan slummeissa tuli tilaisuus ryöstää ulkomaalaisten omistamia kauppoja ja väkivaltaisuudet lisääntyivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti