perjantai 8. huhtikuuta 2022

S Woke-kulttuuri suuntautuu joskus itseään vastaan

Ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja politikoinnissa omaan jalkaan ampumisen vaara on aina olemassa. Tuore kotimainen esimerkki on se, että Helsingin Sanomien kulttuurisivut linjasi, että he antavat yhtä paljon palstatilaa naisten ja miesten kulttuurituotoksille. Toisin sanoen lukija ei voi enää olla varma, että naisen kirjoittama kirja tai ohjaama näytelmä on päätynyt lehteen kulttuuristen/taiteellisten ansioidensa perusteella. Linjaus kääntyy tasa-arvoa ja toki myös lehden levikkiä vastaan. Kukaan ei kaipaa tuonkaltaista ylisensitiivisyyttä, etenkään journalismilta.

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon kirjoittamassa 15.11.2021 jullkaistussa blogimerkinnässä Kysymyksiä ja vastauksia wokesta.]

2 kommenttia:

  1. Vauvat jokeltelevat ja vauvojen tasolle jääneet aikuiset wokeltelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Mutta minusta olisi ihan hauskaa, jos sanomalehdissä olisi voimassa sellainen tasapuolisuus, että aiheesta kuin aiheesta kirjoitettaisiin aina saman verran.

      Poista