tiistai 19. huhtikuuta 2022

S Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kannattaa puolustusliitto Natoon liittymistä

– Perussuomalainen eduskuntaryhmä kannattaa Nato-jäsenyyden edistämistä, kuuluu Tavion mukaan ryhmän linjaus.

Tavio kertoo, että ryhmä äänesti kannasta. Perussuomalaisten kansanedustajista 29 äänesti Nato-jäsenyyden edistämisen puolesta, kolme sitä vastaan, neljä tyhjää ja kaksi edustajaa oli poissa äänestyksestä.

– Vaihtoehtoinen ehdotus oli, että ryhmä ei muodostaisi kantaa vielä tässä vaiheessa, Tavio sanoi.

– Ryhmäkokouksissa en ole kuullut Natoa vastustavia puheenvuoroja, vaan pikemminkin ne ovat olleet niitä, että on haluttu lisää harkinta-aikaa, Ville Tavio kertoo ryhmän keskusteluista.

Ville Tavio perusteli ryhmän asettumista Nato-jäsenyyden kannalle sillä, että Suomi toimii jo monessa asiassa yhteistyössä sotilasliiton kanssa.

– Ehkä se turvatakuukin kannattaa hankkia, Tavio sanoi.

Tavion mukaan Nato-jäsenyys lisäisi kynnystä käyttää sotilaallista voimaa Suomea vastaan.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 31.3.2022 julkaistussa Ari Hakahuhdan ja Terhi Toivosen kirjoittamassa uutisartikkelissa Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Nato-jäsenyyttä voidaan edistää – mahdollisessa äänestyksessä ryhmän edustajilla on vapaat kädet.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti