sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

S Simpanssit hyökkäävät vain, jos niillä on noin 80 prosentin ylivoima ja ne ovat varmoja voitostaan

Monet eläimet ovat väkivaltaisia oman lajinsa edustajia kohtaan. Kaikkein väkivaltaisempia nisäkkäitä ovat laumassa elävät territoriaaliset lajit, kuten ihminen ja simpanssi.

Simpanssilaumat käyvätkin brutaaleja taisteluja keskenään. Ne eivät kuitenkaan lyö ja pure toisiaan hengiltä huvin vuoksi tai sattumalta, Nummenmaa muistuttaa.

”Luonnossa on resursseja vain rajallisesti. Eläimet taistelevat reviireistä, ravinnosta ja lisääntymiskumppaneista.”

Väkivallan käyttö on aina riski, koska siinä voi vahingoittaa myös itseään. Kun kahden simpanssilauman ”rajapartiot” kohtaavat toisensa reviirien rajalla, konflikti käynnistyy huutelulla, uhoamisena ja voimien esittelyllä.

Tarkoituksena on varoittaa naapureita: perääntykää suosiolla.

”Simpanssit hyökkäävät vain, jos niillä on noin 80 prosentin ylivoima ja ne ovat varmoja voitostaan. Samoin toimivat myös kenraalit, kuten Venäjän hyökätessä Ukrainaan.”

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 1.4.2022 julkaistussa Anna Sievisen kirjoittamassa uutisartikkelissa ”Tätä on mahdotonta selittää yhden miehen pahuudella” – Aivotutkija kertoo, miksi näemme nyt julmuutta, joka ylittää ymmärryksen.]

2 kommenttia:

  1. Tuo 80 % ylivoima on jotenkin omituisen näköinen käsite. Sehän tarkoittaisi itse asiassa, että hyökkääjiä olisi viidenneksen vähemmän kuin vastustajia.

    Ilmeisesti tuossa on tarkoitettu nelinkertaista ylivoimaa, koska tuossa ei muuten ole oikein järkeä.

    VastaaPoista