keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

S Putin on maidemme väliset suhteet jo pilannut

Venäläiset sotilasasiantuntijat ovat maalailleet jo kauhukuvia siitä, kuinka Suomen Nato-jäsenyys tarkoittaisi ”Leningradin piiritystä numero 2” ja Ruotsin jäsenyys merkitsisi puolestaan ”Kaliningradin piiritystä”.

Venäjän propaganda tekee lähiaikoina todennäköisesti myös kaikkensa, jotta se pelottelisi Suomen kansalaisia ja päättäjiä naapurisuhteiden ikiaikaisella menettämisellä. Ei pidä mennä tähän lankaan, sillä Putin ei ole yhtä kuin koko Venäjä eikä Putinkaan ole ikuinen.

Liittyipä Suomi Natoon tai ei, Putin ja hänen valtakoneistonsa pitävät joka tapauksessa jo nyt Suomea epäystävällisenä ja epäilyttävänä Naton liittolaisena. Nato-jäsenyyttä ei ole järkeä myöskään lykätä enää ainakaan naapuruussuhteiden menettämisen pelossa, sillä Putin on itse ne suhteet jo pilannut. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 13.4.2022 julkaistussa Arja Paanasen kirjoittamassa pääkirjoituksessa Putin romutti itse suhteet Suomeen – Nato-Suomella olisi aikaa odottaa Venäjän muuttumista.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti