Asiat muuttuvat Kiinassa usein pikku hiljaa hivuttaen. Minusta tuntuu kuin olisin Päiväni murmelina -elokuvassa. Taas valitetaan ja päätetään asioista, joista on jo ainakin kertaalleen valitettu ja päätetty.
Aukioilla ja kadunvarsilla tanssivia eläkeläisiä, niin kutsuttuja tanssivia mummoja, yritetään parhaillaan saada kuriin. He kun ärsyttävät naapureita kaiuttimista ilta toisensa jälkeen raikaavalla musiikilla, eivätkä he suostu hiljenemään pyynnöin eikä uhkauksin.
Kirjoitin ilmiön suututtamista ihmisistä, kun olin Pekingissä viimeksi, eikä aihe kuohuttanut silloinkaan ensimmäistä kertaa.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat- lehdessä 26.12.2021 julkaistussa Mari Mannisen kirjoittamassa artikkelissa Anarkistiset kiinalaiset eivät välitä säännöistä vaan rangaistuksista, joten tupakka paloi ravintolassa kunnes oli luvassa kunnon sakot.]
[Mannerkiinalaisten "anarkistisuudesta" sanoisin, että kyseessä on suhteellisen passiivinen anarkismin muoto, vähän sellainen kuin elokuvaohjaaja ja näyttelijä Charlie Chaplinilla, jossa ei pyritä poliittisen aktivismin keinoin poliittiseen muutokseen. Tosin arvelen Chaplinin elokuvien olevan vallanpitäjien pannassa manner-Kiinassa. Voin olla väärässäkin.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti