torstai 28. huhtikuuta 2022

S Entä yhteinen kansainvälinen minimivero yrityksille?

Haitallinen verokilpailu globaalissa taloudessa pitäisi kieltää, veroparatiisit eivät kuulu oikeudenmukaiseen maailmaan. Ei ole hyvä, että pystytään välttelemään verojen maksua. Varsinkin EU-alueella liian pitkälle menevä verokilpailu on haitallista.

[Näin oli lausuttu Työn ja talouden tutkimuslaitos Laboren (entiseltä nimeltään Palkansaajien tutkimuslaitos) sivuilla 15.3.2022 julkaistussa Susanna Bellin kirjoittamassa entisen Suomen valtiovarainministerin Petteri Orvon jossain määrin vaalitekstiltä kuulostavassa haastattelussa. Tai siis Orpo itse on sanonut näin siinä. Tissit.]

[Olisihan se hienoa, jos meikä voisi joskus äänestää Kokoomusta. Mutta puolue lienee edelleen jossain määrin suurpääoman kätyri, vaikkakin on huomattavasti vasemmistolaisempi kuin oli ollut 1920-luvulla, tai nykyinen veljespuolueensa, Yhdysvaltain Republikaaninen puolue. Itse olen myös maahanmuuttokriittinen, kun taas Kokoomukselle kaikenlainen maahanmuutto käy, kunhan se heikentää suomalaisen työläisen asemaa suomalaisilla työmarkkinoilla. Lisäksi Kokoomusta ei myöskään näytä haittaavan monikulttuurisuuden mukanaan tuomat lieveilmiöt.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti