keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

S Liikavallan vaarat on tiedostettu jo vuosisatojen ajan

Robertsonin tuorein kirja How Confidence Works: The new science of self-belief ilmestyi viime vuonna ja kertoo itseluottamuksesta.

– Liiallisen itseluottamuksen vuoksi tyrannit päätyvät tavoittelemaan liikaa. Pakkomielteinen uhkapelaaja jahtaa panosta, yliarvioi voittomahdollisuutensa ja aliarvioi häviön riskin. Näin kävi myös Napoleonille ja Hitlerille.

Liikavallan vaarat on tiedostettu jo vuosisatojen ajan, Robertson huomauttaa.

Siksi yksilönvaltaa rajoitetaan demokraattisella hallinnolla, vaaleilla, lehdistönvapaudella ja oikeuslaitoksen riippumattomuudella. Yleensä korkein valtiojohtaja saa olla vallassa korkeintaan kymmenkunta vuotta.

Poikkeuksena ovat diktaattorit, jotka ovat raivanneet rajoitukset tieltään: esimerkiksi Kiinan Xi Jinping – ja Vladimir Putin. Robertsonin mukaan pitkä valtakausi vaikuttaa kaikkiin, mutta saa toiset näkemään itsensä korvaamattomina.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 4.3.2022 julkaistussa Janne Toivosen kirjoittamassa haastatteluartikkelissa Rajoittamaton yksinvalta näyttää sokaisseen Putinin, sanoo tunnettu neurotieteilijä Ylelle – "Tilanne on hyvin, hyvin vaarallinen".]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti