perjantai 15. huhtikuuta 2022

S Putinin toiminta saa aikaan Suomen ja Ruotsin jäsenyyden hakemisen Natoon

Vaikka Putinin sotaa kutsutaan propagandamateriaaleissa jopa jalosti ”Ukrainan rauhanturvaoperaatioksi”, venäläislukijoille on silti kerrottu useissa artikkeleissa, että juuri Venäjän ”erikoisoperaatio” on saanut aikaan suomalaisten Nato-kantojen muutoksen.

Ajatteleva venäläislukija tajuaa varmasti, että jotain täytyy olla pahasti pielessä Venäjän omassa toiminnassa, kun aina niin maltillinen ja naapurisopuinen Suomikin on ryhtynyt tosissaan puuhaamaan puolustusliitto Natoon liittymistä. 

Kävi Ukrainan taisteluissa lopulta kuinka tahansa, Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys olisi Putinille katkera tappio, sillä juuri Naton laajenemista estämään hän alkujaan mukamas lähti.

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 13.4.2022 julkaistussa Arja Paanasen kirjoittamassa pääkirjoituksessa Putin romutti itse suhteet Suomeen – Nato-Suomella olisi aikaa odottaa Venäjän muuttumista.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti